Koukussa

KESKI-UUDENMAAN TEATTERI / KRAPIN KESÄTEATTERI

Käsikirjoitus: Ray Cooney
Suomennos: Pentti Kotkaniemi
Ohjaus: Ilkka Heiskanen
Lavastus ja puvustus: Teemu Loikas
Musiikki: Jussi Hongisto
Graafinen asu: Kalle Tahkolahti
Rooleissa: Seppo Halttunen, Jussi Lampi, Anna-Leena Sipilä, Kalle Tahkolahti, Jari Vainionkukka, Elina Varjomäki, Kirsi Ylijoki
Kuvat: Kapina Oy
Ensi-ilta: 03.06.2021 
Kesto: n 2 h 25 min (sis. väliajan) 
 
www.kut.fi
Teoksen esittely

+++

Nuori rakkaus on niin ihanaa!

Ja nykyään Internetin avulla potentiaalisten kumppaneiden löytäminenkin on helpompaa. Tai ainakin valikoimaa on tarjolla enemmän. Netin kautta toisensa ovat löytäneet myös teini-ikäiset Gavin (Kalle Tahkolahti) ja Vicky (Elina Varjomäki). Innoissaan he kertovat uudesta ihastuksestaan vanhemmilleen, mutta yllättäen molempien isä kauhistuu asiasta kieltäen ehdottomasti suhteen ja edes tapaamasta mokomia kumppaniehdokkaita. Tyypillisten teinien mukaisesti isä vaan on ihan tyhmä ja kaikista kielloista huolimatta rakastavaiset ovat päättäneet tavata toisensa.

Tämä olisi jo varmasti ihan toimivan komedian lähtökohta, mutta poikkeuksellisen asiasta tekee vasta se fakta, että molempien nuorten isä on sama henkilö, taksikuski John Smith (Seppo Halttunen), mikä selittää isän paniikin orastavalle parisuhteelle. Sisarusten seurustelu itsessään ei luonnollisestikaan olisi kovin suotavaa, mutta lisäksi vaakalaudalla on Johnin jo 18 vuotta kestänyt kaksoiselämä ja hänen molemmat perheensä, sillä nyt myös lasten suhteesta onnelliset, yhteisestä aviomiehestä tietämättömät, vaimot (Anna-Leena Sipilä ja Kirsi Ylijoki) haluavat tavata toisensa. Jotain on siis pakko keksiä ja avukseen hän houkuttelee, tai käytännössä pakottaa, alivuokralaisenaan asustelevan parhaan kaverinsa Stanleyn (Jari Vainionkukka). Kaikki mahdollinen, ja mahdotonkin, keksitään, jotta eri perheenjäsenet eivät vain tapaisi toisiaan.

Ray Cooney on jo lähes synonyymi farsseille. Sen verran monta suosittua komediaa hän on kirjoittanut ja niistä rakastetuin lienee Juokse lempesi edestä. Koukussa on, teatterimaailmassa hyvin harvinainen, jatko-osa juuri kyseiselle näytelmälle. Ja kun vielä ohjaajana on itse Ilkka Heiskanen, niin ennakko-odotukset asettivat itselläni rimaa melko korkealle.

Farssille tyypillisesti tapahtumat karkaavat nopeasti uskomattomiin mittasuhteisiin ja valheiden verkot punoutuvat konstikkaiksi, mutta ainakin jotenkin kasassa pysyviksi seiteiksi. Hahmot ovat samaan aikaan sekä tyhmiä, että nokkelia ja osa usein ärsyttävyyteen saakka itsepäisiä, eivätkä millään usko kun heitä kehotetaan poistumaan. Kuuliainen suomalainen olisi tuollaisissa tilanteissa jo kotona keittämässä itselleen kahvia, eikä väkisin puskisi sisään muutaman minuutin välein.

Sekoilukomedioissa yksinkertaisetkin asiat saadaan tarpeettoman monimutkaisiksi, mutta tällä kertaa jo lähtöasetelma, jota lähdetään hämmentämään, oli poikkeuksellinen. Siihen kun laitetaan päälle muutamat valkoiset, ja vähän harmaammatkin, valheet, pyörittelin katsomossa päätäni ollen aivan varma, että nyt ollaan kaivauduttu sen verran syvälle, että tuolta on jo mahdoton päästä enää kuivin jaloin edes jotenkin onnelliseen loppuun.

Käsikirjoitus kuitenkin rullaa sujuvasti eteenpäin vähitellen vauhtia kiihdyttäen, ja tasaisesti naurattaen, kohti kaiken kokoavaa loppuhuipennusta. Itse pidin erityisesti aivan alussa olleesta kohtauksesta, jossa samanaikaisesti molemmat teinit kertoivat äideilleen netistä löytämistään kiinnostavista tyypeistä. Se oli sekä näyttelemisen suhteen hyvin synkronoitu että samalla näppärästi kertoi katsojalle, kuinka yksi lavaste (Teemu Loikas) tulee toimimaan kahtena eri asuntona loppunäytelmän ajan. Vaikka samoista ovista rampattiin jatkuvalla syötöllä, niin katsoja ei koskaan pudonnut kärryiltä hahmojen olinpaikasta.

Ohjaaja oli valinnut käytettäväksi käsikirjoituksen alkuperäistä versiota, mutta minusta tällaisen voisi helposti lokalisoida, jolloin se toisi katsojalle vielä lisää tarttumapintaa. Sen sijaan, että seikkaillaan Lontoon Wimbledonissa olisi se voinut olla vaikkapa Jokela ja kyseisen alueen katuja ja kahviloita. Sopivasti sutkautettuna ainakin yhdet extranaurut olisi näin saatu kerättyä.

Vaikka kyseiset kohdat saattoivat saada yleisöltä illan isoimmat naurut, niin ainoa suurempi kritiikin aihe käsikirjoituksessa oli homouden kauhistelu. Se ei ehkä ihan ole enää 2020-lukua. Itse tosin nauroin täysin rinnoin muun yleisön mukana, että en yritä mitenkään olla asiassa “parempi ihminen”. Maailma vain on muuttunut nopeasti viime vuosina ja aika on ajanut tältä osin käsikirjoituksen ohi, että jotain sille voisi tehdä. Niin syvällä näytelmän DNA:ssa se ei kuitenkaan ollut.

Näyttelijät varmasti nauttivat päästessään pitkästä aikaa esiintymään oikealle yleisölle ja kuin sen kunniaksi vetävätkin hyvät suoritukset kautta linjan. Halttusen esittämä John Smith ei ole kaksoiselämästään huolimatta mikään nilkki tai häntäheikki, vaan aivan aidosti rakastaa molempia perheitään. Siksi voisi kuvitella kulissien rakoillessa hänellä olevan esityksessä kaikkein kuumimmat paikat. Mutta eittämättä illan tähdeksi nousee Vainionkukka ja vastoin tahtoaan mukaan vedettävä, hieman elämässään eksyksissä oleva, alivuokralainen Stanley. Hän joutuu illan aikana sellaiseen mankeliin, että välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. No useinmiten nauru kuitenkin tulee luonnostaan. Myös Stanleyn jo vähän dementoitunutta isää esittävä Jussi Lampi tuo muusta toiminnasta irrallaan olevilla tokaisuillaan yllättäviä mausteita soppaan.

Koukussa on kevyt, suomalaiseen kesäteatteriin hyvin sopiva komedia. Se ei varsinaisesti yritä keksiä mitään pyörää uudestaan, mutta saa katsojan varmasti nauramaan.