TAMPEREEN TEATTERI
Käsikirjoitus: Kaisa Hela, Mari Turunen
Työryhmän mentori: Anna-Elina Lyytikäinen
Äänisuunnittelu: Ivan Bavard
Valosuunnittelu: Petra Honkaniemi
Videosuunnittelu: Heikki Järvinen
Rooleissa: Kaisa Hela, Mari Turunen
Kuvat: Harri Hinkka, Heikki Järvinen
Ensi-ilta: 10.1.2019
Kesto: n 1 h 35 min (sis. väliajan)
www.tampereenteatteri.fi
Teoksen esittely
Esityksen ikäraja on K-18
+++
Kerronpa teille vitsin.
Suomalainen, saksalainen ja amerikkalainen olivat safarilla. Heitä vastaan tallusteli norsu. Saksalainen alkoi heti pähkäilemään, kuinka norsun saisi mahdollisimman tehokkaaseen työhön ja hyötykäyttöön. Amerikkalainen alkoi laskeskelemaan, kuinka norsusta saisi mahdollisimman paljon rahaa. Suomalainen mietti, että “mitähän tuokin minusta ajattelee?”
Tämä kuvastaa sitä kuinka itsetunto-ongelmat, ja sen myötä häpeä, on koettu koko kansakuntaa kuvaavaksi luonteenpiirteeksi. Pidämme häpeämisestä siinä määrin, että jos omalla kohdalla ei juuri nyt satu jostain syystä olemaan mitään akuuttia häpeämistä, niin häpeämme toisten puolesta. Meillä on asialle oma sanakin, jollainen monesta muusta kielestä puuttuu, myötähäpeä. Eli materiaalia asiaa käsittelevään komediaan ainakin pitäisi olla tarjolla yllin kyllin.
Ja sitä myös käytetään suhteellisen monipuolisesti. Parisuhteet, kännisekoilut, seksi, vartalokompleksit, julkinen esiintyminen, sukulaiset… Onhan siinä listaa, josta varmaan jokainen katsoja löytää jotain tarttumapintaa. Osa sketseistä on ihan puhtaasti käsikirjoitettuja, mutta osassa näyttelijät käyvät läpi omiakin kipupisteitä.
En tiedä, olivatko illan aikana Kaisa Helan ja Mari Turusen omiin elämiinsä tehdyt viittaukset ja tapahtumat tosia vai eivät, mutta toivottavasti niissä olisi ollut ainakin totuuden siemen. Silloin he olisivat ylittäneet oman häpeän muuria paljastamalla koko yleisölle historiansa noloja hetkiä. Jos kaikki on ihan puhtaasti käsikirjoitettua, niin silloin naisten “rohkea heittäytyminen” olisi ollut vain illuusiota ja iltaan ei mahtunut kovin paljon sellaista, joka olisi esiintyjiä pakottanut ulos mukavuusalueeltaan enemmän kuin mihin näyttelijöiden pitää muutenkin oppia ja tottua.
Streamin jälkeen lueskelin netistä katsojakommentteja ja arvioita, joissa tämä on saanut todella paljon hyvää ja suorastaan ylistävää palautetta. Jostain syystä tämä vain ei allekirjoittaneeseen uponnut ollenkaan. En nauranut kertaakaan ja hymyilin kerran. Minä kuitenkin häpeän ihan kaikkea mahdollista, joten olisin luullut olevan sitä parasta kohderyhmää.
Yleisiä näkemyksiä teatterin katsomisesta kotisohvalla netin yli voit lukea Saiturin joulun arviostani. Mutta tämäntyylinen esitys menettää ehkä kaikkein eniten livestriimauksessa verrattuna paikan päällä koettuun esitykseen. Muu yleisö ja kanssanaurajat luovat osaltaan sitä tunnelmaa, viihtymistä ja hyvää fiilistä, jolloin se vähän keskinkertaisempikin vitsi jaksaa naurattaa. Mutta kun tämän katsoo yksin kotona pimeässä joulukuisen vesisateen piiskatessa ikkunaa, niin tunnelma on hieman toisenlainen.
Streamaus on varmasti muuttanut myös sisältöä, sillä kuvittelisin tällaisen esityksen sisältävän paljon suoraa ja häpeilemätöntä kontaktia yleisön kanssa (ja olevan jopa olennainen osa sitä), mikä näin netin läpi luonnollisesti on mahdotonta. Että siinä mielessä ei ehkä paras valinta Tampereen teatterilta livestreamattavaksi, varsinkaan kun esityksessä ei ollut lainkaan oikeaa yleisöä paikalla.
Vähän hävettää antaa näin huonoa arviota ja jossain määrin jopa väärin, sillä varmasti olisin nauttinut tästä enemmän livenä. Mutta alun roast battlessa Hela ja Turunen lukivat toisen saamia huonoja arvosteluita, joten ehkä he tämänkin kestävät. Kaikella rakkaudella tekijöitä kohtaan, mutta tämä ei nyt vaan ollut ollenkaan minun kuppini teetä. Ainakaan tässä formaatissa.
EI MINUN MAKUUN