Amélie

By Juha

TURUN KAUPUNGINTEATTERI

Libretto: Craig Lucas
Sävellys: Daniel Messé
Sanoitukset: Nathan Tysen ja Daniel Messé
Orkestraatio: Bruce Coughlin
Lauluorkestraatio: Daniel Messé ja Kimberly Grigsby
Suomennos: Mikko Koivusalo
Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Musiikin sovitus ja harjoitus: Jussi Vahvaselkä
Lavastussuunnittelu: Jani Uljas
Pukusuunnittelut: Erika Turunen
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Rooleissa: Jouni Innilä, Jere Jääskeläinen, Stefan Karlsson, Riia Kivimäki, Ulla Koivuranta, Mika Kujala, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pihla Maalismaa, Etel Röhr, Mikael Saari, Pauliina Saarinen, Kirsi Tarvainen, Marketta Tikkanen, Aaro Wichmann. Lisäksi nuorena Améliena vuorottelevat Iida Honkanen, Alisa Kujala ja Tilda Mäkimattila.
Orkesteri: Markus Länne, Ville Vihko, Marko Valtonen, Juha Keskinen, Ari Kataja, Taneli Korpinen, Katariina Sallinen, Matti Moilanen
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen
Suomen kantaesitys: 13.9.2019
Kesto: n. 2 h 10 min (sis. väliajan)

www.teatteri.turku.fi
Teoksen esittely

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Turun kaupunginteatteri!

Amélie Poulain (Marketta Tikkanen) on nuori ranskalaisneito, joka on elänyt lapsuutensa (nuoren Amélien roolissa vuorottelevat Iida Honkanen, Alisa Kujala ja Tilda Mäkimattila) vahvasti vanhempiensa valvonnassa. Lääkäri-isä (Mika Kujala) pitää hänelle tarkastuksen kuukausittain ja kuvittelee Améliella olevan sydänvika vaikka tyttö on vain jännittynyt isänsä harvinaisesta kosketuksesta. Äiti (Kirsi Tarvainen) puolestaan hoitaa koulutuksen kotiopettajana, joten Amélie ei pääse tapaamaan muita lapsia ja kokemaan maailmaa samoin kuten tavalliset lapset. Ystävänään hänellä on ainoastaan kultakala Pörri (ääni Aaro Wichmann ja liike Jere Jääskeläinen). Tämän vuoksi hänestä kasvaa erittäin ujo nuori nainen, joka elää pääosin omissa mielikuvituksissaan. Aikuistuttuaan hän viimein lähtee kotoaan kohtaamaan maailman ja päätyy tarjoilijaksi pieneen kahvilaan. Eräänä päivänä hän löytää asuntoonsa kätketyn vanhan rasian, jonka päättää palauttaa alkuperäiselle omistajalleen. Onnistuneen operaation innoittamana hän päättää alkaa järjestelemään kahvilan asiakkaiden ja lähipiirin elämän- ja lemmenkiemuroita. Tekemään salaa pieniä hyviä tekoja palkintonaan vain toisen pienestäkin onnesta seuraava mielihyvä. Samalla unohtaen kokonaan oman rakkauselämänsä, kunnes törmää metroasemalla Ninoon (Mikael Saari).


Marketta Tikkanen suoriutuu pääosassaan hienosti niin näyttelemisen kuin laulamisenkin osalta. Ja myös Mikael Saari on roolissaan mies paikallaan. Tosin Ninon roolin lisäksi hänen tekemä Elton John on kyllä mieleenpainuvampi. Mika Kujala on koskettava vaimonsa menettäneenä isänä, jonka mieli järkkyy ja puutarhatonttu (Lasse Lipponen) ottaa valta-aseman erakoituvan miehen elämässä. Onnettomuudessa loukkaantuneessa ontuvassa entisessä trapetsitaiteilijassa ja nykyisessä kahvilan omistajassa (Kirsi Tarvainen) on jotain rosoista historiaa.

Lavastus (Jani Uljas) ja valaistus (Kalle Ropponen) ovat rakennettu hienosti tuoden Pariisin boheemit ja pittoreskit pikkukujat, kahvilat ja metroasemat elävästi lavalle. Lisättynä vielä Amélien omalla mielikuvitustwistillä. Kultakala voi olla valtava ja metro pieni puujuna puksuttamassa edestakaisin. Mikään ei kuitenkaan vaikuta typerältä vaan sointuu hyvin Amélien maailmaan. Lavalla oli usein myös kivasti kuhinaa ja ihmisvilinää, joten näkemistä riitti koko ajan. Kotiin päästyäni kävin Youtubessa vähän vakoilemassa, miltä Broadwayn versio näytti ja minusta Turussa oli tehty jopa parempia ratkaisuja kuin isoveljessään.


Turun Kaupunginteatterin toteutuksesta ei siis ole valittamista. Mutta kaksi isoa miinusta minulle henkilökohtaisesti esityksessä oli ja kumpikin niistä liittyy lähdemateriaaliin. Ensinnäkin itse musiikki ei saanut minun sieluani soimaan, vaikka Turku olikin saanut luvan sovittaa kappaleet uudestaan enemmän ranskalaiseksi kuin mitä Broadway versio on. Elokuvan musiikkia ei kuulla, vaan kaikki on sävelletty tätä musikaalia varten. Yhtään sellaista laulua siellä ei kuitenkaan ollut, joka olisi mieleen jäänyt ja esityksen jälkeen olisin sitä hyräillyt rautatieasemalle kävellessäni. Ja junassa mietin jo aivan muita asioita. Jos musikaalin musiikki ei uppoa, se on aika iso puute.

Toinen miinus tulee itse henkilöhahmoista. Pidän kovasti elokuvasta, enkä pystynyt tätä teatteriesitystä katsomaan omana itsenäisenä tuotoksena, vaan vertasin jatkuvasti näkemääni elokuvaan. Elokuva on täynnä ihastuttavia ja erikoisia sivuhahmoja. Musikaalissa ne kaikki harmillisesti ovat melko vesitettyjä versioita esikuvistaan. Jälleen kerran, kun laulut vievät niin suuren osan ajasta, niin Amélieta lukuunottamatta muita hahmoja ei ehditä syventämään. Ja se on suuri sääli.

En osaa sanoa onko etu vai haitta, jos elokuva on tuttu. Toisaalta tarinan tunteminen ennalta helpottaa näytelmän seuraamista, mutta jos lopputulos ei vastaa omia toiveita ja mielikuvia, siitä tulee taakka. Ja näin valitettavasti kävi minun kohdalla.

Nykypäivän kovassa maailmassa on välillä hyvä saada vastapainoksi hattaraa ja vaahtokarkkeja ilman surua ja murheita. Amélie tarjoaa iloa, väriä, hyvää mieltä ja onnen pisaroita, mutta allekirjoittaneelle ei samoissa määrin kuin alkuteos.

Aina eturivissä arvio:
NO JOO, IHAN JEES