Sanaton rakkaus

By Juha

ESPOON KAUPUNGINTEATTERI

Käsikirjoitus: Mark Medoff
Ohjaus:
Johanna Freundlich
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Noora Salmi
Valosuunnittelu: Tarja Ervasti
Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen
Maskeerauksen suunnittelu: Kaarina Kokkonen
Viittomakielen valmennus: Marianne Aro
Rooleissa:   Milka Ahlroth, Dawn Jani Birley, Aino Hakala, Aleksi Holkko, Santeri Kinnunen, Meri Nenonen ja Pertti Sveholm
Kuva: Tommi Mattila
Suomen kantaesitys: 19.9.2019
Kesto: n 3 h (sis. väliajan)

www.espoonteatteri.fi
Sanaton rakkaus -esittely

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Espoon kaupunginteatteri!

Sanaton rakkaus kertoo kuuron naisen ja kuulevan miehen rakkaudesta ympäristön ristipaineessa. Mark Medoff kirjoitti näytelmän vuonna 1979, mutta vasta nyt se saa suomenkielisen kantaesityksen Espoon kaupunginteatterin toimesta. Moninkertaisesti palkittu draama tunnetaan myös elokuvaversiostaan, josta Marlee Matlin voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon vuonna 1986. Espoon esityksessä on mukana useita kuulovammaisia näyttelijöitä ja se myös viitotaan sekä tekstitetään. Siinä konkreettisesti yhdistyy kaksi maailmaa: kuurojen ja kuulevien.

Pääosien näyttelijät Santeri Kinnunen ja Dawn Jani Birley selviävät rooleistaan hyvin. Birley on Kanadassa syntyneenä kolmannen sukupolven kuurona mielenkiintoinen tuttavuus. Hän on esiintynyt Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa. Hän kykenee näyttelemään sujuvasti suomalaisella, ruotsalaisella, norjalaisella, amerikkalaisella sekä kansainvälisellä viittomakielellä. Birley osoittautuu erittäin ilmaisuvoimaiseksi näyttelijäksi. Kinnunen vaikuttaa paikoitellen hänen rinnallaan jäyhältä suomalaiselta.

Santerilla on varmaankin ollut normaalia enemmän haasteita roolia opetellessaan, kun hän on opetellut repliikit sekä sanoin että viittomin. Tämä on hatunnoston arvoinen suoritus! Käytännössä uuden kielen opettelu näytelmää varten osoittaa vahvaa sitoutumista. Hän on joutunut opettelemaan omien repliikkien lisäksi myös vastanäyttelijänsä repliikit, koska toistaa käytännössä kaikki vastanäyttelijän viittomat vuorosanat näytelmässä puhuen. Tässä kuitenkin piilee myös yksi esityksen isoimmista haasteista, koska esityksen rytmi väkisinkin näin hidastuu ja luontevuus kärsii.

Tosin vielä enemmän minua ärsytti Orinin (Aleksi Holkko) kummallinen tapa ensin viittoa ja sen jälkeen puhua ääneen omat viitotut vuorosanansa. Miksi tämä ajan tuhlaus? Viitotut vuorosanat olivat kuitenkin koko ajan tarjolla tekstitettynä. Ymmärrän, että on ehkä haettu katsojille mahdollisuutta keskittyä seuraamaan pelkästään esitystä ilman, että joutuisi vilkuilemaan jatkuvasti tekstitystaulua, mutta kuurot kuitenkin elävät kuulevien maailmassa koko elämänsä, niin kyllä me kuulevat varmasti olisimme kyenneet tämän muutaman tunnin ajan olemaan edes puoliksi heidän maailmassaan. Selkeästi intensiivisin hetki esityksessä oli se, kun kuurot riitelivät keskenään pelkästään viittomalla.

Esitys on kolmituntisena poikkeuksellisen pitkä. Vaikka mielenkiinto säilyi koko esityksen ajan, tiivistämisen varaa olisi ollut. Karismaattisia näyttelijöitä pääosan esittäjien lisäksi on mukana mm. Pertti Sveholm ja Milka Ahlroth. Heidän roolityönsä jää kuitenkin selvästi pääosan esittäjien varjoon. Lavasteena (Janne Siltavuori) on mm. lasisia koppeja, joiden voi ajatella symboloivan esityksen aihetta: kopista näkee ulos, mutta ei kuule.

Sanaton rakkaus on erilainen teatterielämys, jonka muistaa varmasti vielä vuosienkin päästä. Sanaton rakkaus nimittäin laittoi ajattelemaan. Mikä on se paikka, jossa kuuro ja kuuleva voivat luontevasti kohdata, jos kuuro ei ole kotonaan kuulevien maailmassa eikä kuuleva kuurojen maailmassa? Tätä jäin itse miettimään. Ja se on hyvän teatteriesityksen merkki. On erittäin hienoa, että tällaista teatteria tehdään!

Aina eturivissä arvio:
HYVÄÄ VIIHDYKETTÄ