TEATTERI AVOIMET OVET


www.avoimetovet.fi
Teoksen esittely

Käsikirjoitus: Federico Fellini
Sovitus ja ohjaus: Hanna Kirjavainen 
Videolavastus: Joona Pettersson  
Musiikki: Satu Lankinen 
Äänisuunnittelu: Juha Tuisku 
Valosuunnittelu: Jere Kolehmainen 
Puvustus: Anne Svensk
Näyttömöllä: Ilkka Heiskanen, Ella Pyhältö ja Roman ”Tino” Hibalov 
Ensi-ilta: 12.09.2023
Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)
Kuvat: Mitro Härkönen

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Avoimet Ovet!

+++
(Teksti on transkriptio videostani)

Elämä kuin leffaa Fellinin saattaisi tässä kohtaa sanoa Kuustosen Mikko. Onhan La Strada ohjaajalegenda Federico Fellinin yksi tunnetuimmista teoksista, jota ovat kehuneet niin kriitikot, palkintoraadit kuin yleisökin ympäri maailman. Voittaen muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisen ei-englanninkielisen elokuvan kategorian Oscarin. Vaikka elokuva on jo vuodelta 1954, niin siitä saadaan vasta nyt ensimmäinen suomalainen näyttämösovitus Teatteri Avointen ovien toimesta.

Voimamies Zampano ostaa nuoren Gelsominan köyhältä perheeltään kiertävän esityksensä avustajaksi. Leipä heillä on pieninä palasina maailmalla ja sitä kerätään kolikko kerrallaan esiintymällä pikkukylien toreilla. Tien päällä kylmän, tunteettoman ja brutaalin Zampanon sekä lapsenomaisen ja herkän Gelsominan välille kehittyy lievästi sanoen toksinen suhde. Gelsomina yrittää miellyttää Zampanoa parhaansa mukaan ja opetella olemaan hyvä avustaja säästyäkseen Zampanon raivonpurkauksilta
ja ansaitakseen miehen arvostuksen. Ja kaikesta julmasta kohtelusta huolimatta ehkä jopa rakkauden, mikäli Zampano sellaisiin tunteisiin kykenevä olisi.

Tosin eipä Gelsominalla ole juuri muita vaihtoehtoja, sillä hän on täysin riippuvainen Zampanosta ilman mahdollisuutta omaan elämään ja tienaamiseen. Gelsominalle syttyi Zampanon mukaan lähtiessä haave tulla itsekin taiteilijaksi. Ammattilaiseksi. Mutta Zampano opettaa hänelle elämisen ja työskentelyn taitoja juuri sen verran, kuin hänen esityksessä tarvitaan ja kieltää kaiken muun. Käytännössä Gelsomina on ihmiskaupan uhri ja nykypäivän orja. Kaikesta tästä huolimatta Gelsomina kokee tunteita Zampanoa kohtaan ja ehkä jopa säälii miestä kysellen, että jos minä en olisi hänen kanssaan, niin kuka sitten olisi.

Kun he liittyvät kiertävän sirkuksen mukaan, Gelsomina tutustuu akrobaatti ja ilveilijä Il Mattoon. Il Matto härnää lyhytpinnaista Zampanoa alusta lähtien kun taas Gelsominalle hän näyttää elämän kauniimpia puolia tuoden paljon kaivattua väriä, naurua ja hyvyyttä Gelsominan elämään. Hän myös yllyttää Gelsominaa jättämään Zampanon, kun selvästikään miehen läsnäolo ei ole Gelsominalle hyväksi. Tätähän Zampano ei mitenkään hyvällä katso vaan tilanne kärjistyy siihen, että puukko irtoaa tupesta… Ehkäpä jätän juonikuvauksen tähän cliffhangeriin. Lipun ostamalla selviää loput.

Itse kun aikoinaan elokuvan näin, en kyllä oikein ymmärtänyt miksi se on niin klassikkoelokuvan maineessa kuin on. Mutta siitä huolimatta Teatteri Avointen Ovien versio aiheesta oli ehkä tämän syksyn eniten odottamani teatteriesitys.

Vaikka elokuvaa en ehkä kokonaisuutena osannutkaan arvostaa, niin sen henkilöhahmot jäivät mieleen erittäin mielenkiintoisina ja monitahoisina. Joten kun näin ketkä Zampanoa ja Gelsominaa esittävät, niin halusin ehdottomasti nähdä mitä Ilkka Heiskanen ja aina ihastuttava Ella Pyhältö rooleista irti saavat.

Ja voi herramunjee kyllä he toimittivatkin! Vaikka fyysisiltä ominaisuuksiltaan Ilkka Heiskanen ei välttämättä ole kaikkein uskottavin voimamies, niin Zampanon karu ja traaginen sielunelämä hänestä irtoaa. Henkisen väkivallan rinnalla ollut mahdollinen ja todennäköinen fyysinen ja seksuaalinen väkivalta onneksi jätetään, sekä Fellinin elokuvassa että teatterisovituksessa, pääosin katsojien oman ymmärryksen varaan. Kaikesta tästä huolimatta Heiskanen onnistuu aiheuttamaan katsojassa myös myötätuntoa Zampanoa kohtaan.

Giulietta Masinan Gelsomina puolestaan oli elokuvassa niin ilmeikäs, että Ella Pyhältöllä oli kohtuulliset saappaat täytettävänään. Mutta ne olisivat voineet olla vielä paria numeroa suuremmatkin. Pyhältö loi Gelsominalle niin naiivin, kauniin ja hauraan mielen lähtien silmistä ja kulkien läpi koko kehon niin, että minun sydän oli ajoittain pakahtua hänen puolestaan.

Il Mattoa esittänyt ukrainalaissyntyinen Roman Hibalov toi lavalle valtavan karismansa lisäksi tarinaan olennaisesti kuuluvia sirkuselementtejä breakdance taidoillaan.

Visuaalisesti esitys oli hieno Joona Pettersonin videolavastuksen myötä. Yleisilme oli alkuperäistä ehkä vieläkin rosoisempi mutta tietynlaisesta rumuudesta löytyi tällä kertaa vaikuttavaa kauneutta. Ryysyläisten realismia. Eikä se jäänyt pelkästään maisemien esittelyksi, vaan Pyhältön myötävaikutuksella pääsimme myös Gelsominan pään sisään.

Hieman minulle tosin jäi kuitenkin kysymysmerkiksi, minne Teatteri Avointen Ovien rakentama maailma sijoittui. Teatterin nettisivuilla sanotaan kuinka “La Stradan leirinuotiot ovat vaihtuneet kauppakeskusten hämyisiin nurkkauksiin.” Mutta minä en oikein siitä saanut kiinni. Pääosin tunnuttiin menevän hyvin elokuvan kaltaisissa ympäristöissä, vuosikymmenten takaisissa pikkukylissä ja maaseudulla. Mutta välillä taas oltiin pitämässä majaa nykypäivän kaatopaikalla tai peräti ihan kotoisella grillikioskilla tilaamassa makkaraperunoita. Ehkä tuota modernien kauppakeskusten miljöötä olisi voinut terävöittää, mikäli se tarkoituksena on ollut.

Kaiken kruunuksi monia pieniä sivuosia esittänyt multi-instrumentalisti Satu Lankinen loihti ilmoille lumoavan äänimaailman täydentämään kokonaisvaltaista elämystä. Nino Rotan kuuluisaa sävellystä näytelmässä sen sijaan kuullaan ehkä harmittavankin vähän.

Ohjaaja Hanna Kirjavainen on onnistunut tekemään todella vaikuttavan kokonaisuuden,
joka tekee kunniaa Fellinin alkuperäisteokselle. Ollen silti samalla oma taiteellinen näkemys keskittyen teatterilavalle mahtuviin pieniin, mutta elokuvassakin tärkeisiin, inhimillisiin kohtiin.

Ihan kaikki ei välttämättä Teatteri Avointen Ovien La Stradaan ihastu, mutta minuun tämä upposi. Nautin, elokuvan tapaan, täysin siemauksin henkilöhahmoista ja näyttelijöistä, mutta itse tarinalle en vieläkään täysin lämmennyt. Siksi arvio jää pykälän verran täysistä pisteistä.


Aina eturivissä arvio: VALLAN MAINIO