RIIHIMÄEN NUORISOTEATTERI
www.rnt.fi
Teoksen esittely
Alkuperäinen teksti: Väinö Linna
Sovitus: Juho Mantere
Ohjaus: Juhana Rönnkvist
Valosuunnittelu: Jukka Kuronen
Näyttämöllä: Lissa Joensuu, Julia Josefsson, Margit Lepp, Marko Lindholm
Ensi-ilta: 30.09.2023
Kesto: n. 2 h 10 min (sis. väliajan)
Kuvat: Marko Häkkinen / Sari Kallio
+++
(Teksti on transkriptio videostani)
Väinö Linnan Tuntematon sotilas on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksista. Samalla se on teos, jota on kauhean vaikea kuvitella sovitettavaksi teatterin lavalle. Itse olen teatterissa nähnyt ainoastaan vuonna 2007 Kristian Smedsin Kansallisteatterille muotoileman näkemyksen kuuluisine pesukoneineen ja nyt heti perään 2023 on Juho Mantereen vuoro.
Mantereen Tuntemattoman sotilaan kantaesitys tehtiin yhteistyönä Teatteri Jukon ja Turun Kaupunginteatterin kanssa ja nyt Riihimäen Nuorisoteatteri on tarttunut haasteeseen suht tuoreeltaan ollen vasta toinen teatteri versioimassa teosta. Vaikka tämä sovitus on alunperinkin suunniteltu pienen teatterin resursseille, niin silti minusta Riihimäen Nuoriosteatterilta on kunnioitettava ja rohkea valinta ottaa moinen haaste vastaan. Nimestään huolimatta Riihimäen Nuorisoteatterin lavalla nähdään tällä kertaa ihan aikuisia näyttelijöitä, mikä on hyvä, sillä en kyllä olisi ollut valmis katselemaan lapsisotilaita edes näyttämöllä.
Kun Väinö Linnan kirjaa ei ole järkevää sellaisenaan yrittää siirtää teatteriin, Mantereen sovitus, jonka Juhana Rönnkvist on Riihimäelle ohjannut, onkin tietynlainen the best of Tuntematon sotilas. Läpileikkaus kirjan kuuluisimmista kohdista. Tosin ei näitäkään tehdä mitenkään perinteisellä kaavalla, vaan joukkoon on laitettu reippaalla kauhalla taiteellista näkemystä. Ja verrattuna elokuviin, niin minusta Mantereen katse on myös huomattavasti enemmän, Väinö Linnan tapaan, yksittäisissä sotilaissa kuin suuressa sodassa.
Pääosin tehdyt ratkaisut ovat hyvin onnistuneita, ja onnistuivat aiheuttamaan minulle kylmiä väreitä useammankin kerran illan aikana. Koen olevani suhteellisen isänmaallinen ihminen, joten ensimmäiset kylmikset sain jo heti alkuun Sibeluiksen Finlandian lähtiessä soimaan käynnistäen esityksen. Illan kohokohta minulle henkilökohtaisesti taisi silti olla nerokkaasti rakennettu tykistökeskitys Daruden Sandstormin tahtiin. Sekä Lissa Joensuun versio Via Dolorosasta, jonka todennäköisesti valitsisin levylautaselleni ennen Tommi Läntistä milloin tahansa, yhdistettynä sotilaiden visuaaliseen kärsimystiehen.
Tämä kertonee jo sen, että ihan puhtaasti Korsuorkesterilla ei musiikkivalinnoissa mennä, vaan joukkoon mahtui nippu aika yllättäviäkin valintoja. Osa niistä osui paremmin maaliinsa, kun taas joitain en oikein ymmärtänyt, minkä mutkan kautta ne olivat listalle valikoituneet.
Ensimmäinen puoliaika oli minusta selvästi tiiviimpi ja toimivampi kokonaisuus. Se oli uskollisempi lähdematriaalille ja keskittyi sodan jännitteisiin ja kuinka pieni ihminen heitetään ratkaisemaan hänelle aivan liian isoja asioita. Toisella puoliajalla lähdettiin hieman enemmän karkailemaan taiteellisten vapauksien piiriin, joista en aina ihan löytänyt sitä punaista lankaa mitä minulle haluttiin kertoa, vaan homma jotenkin alkoi hapuilemaan ja leviämään käsistä. Toinen puolisko oli myös huomattavasi humoristisempi ja useamman kerran onnistui naurattamaan jopa ihan ääneen, mitä en kyllä muista koskaan kirjaa lukiessa tehneeni. Ja tämä on siis ehdottomasti positiivinen asia.
Muutenkin saadakseen näytelmästä kaiken irti, minusta on hyvä olla kirja luettuna, tai vähintään elokuvamuodossa tarina tuttu, jotta ymmärtää missä lähtötekstiin verrattuna ollaan ja mitä eri kohtauksien viittaukset merkitsevät. Mikään pakko se ei ole, vaan esityksestä pystyy kyllä nauttimaan, vaikka tämä olisi ensi kosketus Tuntemattomaan sotilaaseen, mutta minun henkilökohtainen vahva suositus kyllä on tehdä pohjatyöt kuntoon ennen katsomoon saapumista. Tai ehkä vielä parempi reaktio olisi, jos uusi nuori sukupolvi tämän nähtyään haluaa etsiä käteensä niinkin vanhan median kuin kirja, ja lukea Tuntemattoman sotilaan ensimmäistä kertaa.
Koko Tuntematon sotilas vedetään läpi neljän näyttelijän voimin, joten ymmärrettävästi monta ja hyvin erilaista roolia osuu jokaiselle näyttelijälle. Margit Lepp ihastutti minua ilmeikkyydellään ja monipuolisuudellaan. Marko Lindholm puolestaan vaikutti olevan lavalla kuin kotonaan. Ja tuskin oli ihan ensimmäistä näytelmäsuoritusta tekemässä, sen verran rennolla otteella hän veti maaliin läpi kaikki hänen eteen heitetyt haasteet. Kuten jo aiemmin asiaa sivusin, niin Lissa Joensuu oli parhaimmillaan lauluosuuksissaan, mutta onnistui tarvittaessa kanavoimaan esiin myös melkoista kersantti Karoliinaa. Myös Julia Josefsonin tekemisessä oli samanlaista väkevyyttä.
Visuaalisesti kokonaisuus oli… sanotaan nyt vaikka erikoinen. Tietynlainen perusasu oli sellainen sini-kelta-musta urheiluasu, joka värimaailman vuoksi toi mieleen ennemin Ruotsin kuin Suomen. Tämän päälle sitten rakennettiin asepukuja ja muita tarvittavaa asukokonaisuutta. Puvustuksen kruunasi aina tyylikkäät Lidln lenkkarit, jotka kai tässä tapauksessa on laskettava osaksi Saksan sota-avustuksia. Venäläisiä sotilaita ei näytelmässä nähty yhtä poikkeusta lukuunottamatta, vaan heidät oli korvattu, ei tällä kertaa pesukoneilla, vaan punaisilla ilmapalloilla. Lavastus oli yksinkertainen, mutta sitä hyödynnettiin monipuolisesti
Vaikka budjetti on varmasti kuminauhoja isompien teattereiden produktioihin verrattuna, taistelukohtaukssa oli aina aidosti sodan kauhut läsnä ja ihmisten kohtalot kiinnostivat ja koskettivat. Siitäkin huolimatta, että tiesi mitä tuleman pitää.
Rehellisesti sanottuna, en odottanut etukäteen kummoistakaan kokemusta Riihimäen Nuorisoteatterin Tuntemattomasta sotilaasta. Kun Linnan mestariteos on niin haasteellinen siirtää teatterilavalle ja tämän kuin yhdistää pienen teatterin rajallisiin resursseihin, niin olin lähinnä valmis tukemaan kotikylän teatterin toimintaa lippurahoillani. Sen sijaan sain täysivaltaisen teatterikokemuksen, jossa oli tunnetta ja näkemystä.
Niin laadukas kuin Väinö Linnan teksti onkin, täytyy toivoa että mieletön tappaminen loppuisi pian myös Ukrainassa ja Israelissa, jotta tällaisia tositapahtumiin perustuvia kirjoja ei tarvitsisi jatkossa enää kirjoittaa.
Peace and love.
Rauhaa maailmaan.
