Virkavalta

By Juha

Cinema-Theatre-Mask-icon

RIIHIMÄEN TEATTERI

Käsikirjoitus: Piia Peltola ja työryhmä
Ohjaus: Piia Peltola
Dramaturgia: Tarleena Laakko
Lavastus: Sari Paljakka
Pukusuunnittelu: Susanna Suurla
Valosuunnittelu: Sami Rauhala
Äänisuunnittelu: Kari Paukola

Päärooleissa: Maija Siljander, Katja Peacock, Jonnakaisa Risto, Jouko Puolanto, Matias Löfberg, Alli Paajanen ja Julia Tanhula.
Kuvat: Aki Loponen, Pictuner Oy
Ensi-ilta: 17.2.2018
www.riihimaenteatteri.fi

Virkavalta esittää mieltä kirvoittavan ajatusleikin: jos annamme julkisen sektorin romahtaa, millainen poliisilaitos meille jää?

Virkavalta on vuoden 2028 Suomeen sijoittuva uhkakuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Poliisiksi pääsee pikakoulutuksella ja perehdytykseksi kelpaavat tv-sarjat. Tärkeintä on että intoa löytyy ja tahtotila on kohdillaan. Tässäkin todellisuudessa tavallinen passipoliisi saa kuitenkin siivota vain spurgujen oksennukset ja hillitä itsensä koppavien perijättärien edessä.

Esitys on kunnianosoitus vanhalle hyvälle, kunnon poliisille. Kansainvälisesti katsottuna korkeasti koulutetulle, sivistyneelle poliisille. Sille poliisille, jolta meidät on lapsesta lähtien opetettu pyytämään apua, kun on hätä.

Esitystä varten on haastateltu muun muassa poliiseja, vartijoita sekä virkavallan kanssa tekemisissä olleita.”

~Riihimäen Teatteri~

 

Vuonna 2028 yhteiskunta ja poliisien resurssit ovat romahtaneet. Poliisit eivät enää vaivaudu edes lähtemään rikospaikalle ja ilmoitetut rikokset jäävät pääsääntöisesti vain mappiin pölyyntymään. Ne joilla on varaa ostavat mielenrauhan vakuutuksilla ja yksityisiltä turvayhtiöiltä. Heikommassa asemassa olevat saavat tulla toimeen omillaan. Ihmiset on sirutettu tunnistamisen helpottamiseksi ja sähköportit erottavat paremman väen ei-toivotusta kansanosasta.

Kaikenlaiset dystopiat kiehtovat aina minua, joten lähtökohdat olivat herkulliset.

Esitykselle luodaan tunnelmaa jo salin ulkopuolella kaiuttimista tasaisin väliajoin kuuluvilla kuulutuksilla. Nuori ja innokas poliisiksi tukityöllisetty Kaisa (Jonnakaisa Risto), jonka poliisikoulutus ilmeisesti perustuu lähinnä tv-sarjoihin, avaa meille ovet poliisiaseman odotushuoneeksi muuttuneeseen katsomoon ohjeistaen samalla paikkojaan etsiviä katsojia. Lavalla väsynyt ja masentunut konstaapeli Korhonen (Jouko Puolanto) jo naputtelee tietokonetta ja mapittaa saapuneita ilmoituksia. Tästä vähitellen liu’utaan esitykseen sisään. Vaikka katsojat näin otetaan osaksi esitystä ja katsomo/odotushuoneesta myös arvotaan palveltavia asiakkaita, ei osallistuvaa teatteria pelkäävän tarvitse olla huolissaan. Arvottavat henkilöt ovat näyttelijöitä ja maksavan katsojan rooliksi jää vain nauttia tapahtumista.

Seurasin näyttämölle piirrettävää maailmaa suurella mielenkiinnolla. Hahmot olivat kiehtovia kaikkine rosoineen. Päähenkilöiden innokkuus ja lakonisuus loivat hyvää vastakkainasettelua. Katja Peacockin laitapuolen kulkija oli hurmaava höppänä ja Riihimäen nuorisoteatterin jäsenet hoitivat muita rooleja. Mutta olisin halunnut nähdä tätä muuttunutta yhteiskuntaa vähän enemmän. Näytelmän hahmoille ei juurikaan luvata parempaa huomista, joskin innokas Kaisa tuo lopulta myös tehokkuutta poliisivoimiin, mutta kaikilla ei selkeästi kuitenkaan mene huonosti. Yhteiskunnan muita kerroksia ei tuotu esille ja tämä kontrasti olisi ollut kiinnostavaa nähtävää. Ainoat viittaukset siihen suuntaan olivat välissä nähdyt mainokset ja Maija Silanderin passiaan uusimaan tullut hahmo, jonka yksinkertainen asiointi muuttuukin selviytymistaisteluksi. Hänkin tosin oli ulkomailla nykyään asuva ja Suomeen vain käymään tullut, eikä varsinaisesti kuvatun Suomen parempiosainen. Näytelmä on myös suhteellisen lyhyt eli aikaa asioiden syvempään käsittelyyn olisi ollut runsaasti. Jotenkin jäi sellainen tunne, että nyt päästiin vain puolitiehen. Tarina myös jää vähän pyörimään paikoilleen sen sijaan, että kehittyisi katsojaa koukuttavasti.

38487695260_2e83fb8fed_z

Lavastus oli yllättävän massiivinen. Lavalle rakennettu ramppi hallitsi maisemaa ja loi tunnelman betonihelvetistä. Sähköportin takana näkyvä kirkkaampi maailma oli vain kaukainen unelma näille hahmoille. Äänimaailma ja valaistus olivat hillittyjä.

Vaikka mustaa huumoria löytyy runsaasti on näytelmä teemaltaan ja toteutukseltaan silti raskas. Tulkitsen esityksen olevan myös kritiikkiä eriarvoistuvaa ja kovenevaa maailmaa kohtaan. Yhteiskunnan sivistyksen mittari kuitenkin on siinä kuinka se pitää huolen vähempiosaisistaan. En uskalla suositella aivan satunnaiselle teatterikävijälle, mutta jos perusfarssit on jo nähty niin huonomminkin voi iltansa käyttää.

 

arvostelu_hyva

Aina eturivissä arvio: HYVÄÄ VIIHDYKETTÄ