VUOHENSAAREN KESÄTEATTERI
Alkuperäistarina: Sisko Istanmäki
Dramatisointi, musiikkidramaturgia ja ohjaus: Janne Jämsä
Dramaturgin assistentti: Riitta Lindroos
Ohjaajan assistentti, kuiskaaja: Pia Poikonen
Laulujen ja musiikin sovitus, äänisuunnittelu ja laulutaustat: Pasi Ketola
Laulujen harjoitus: Roope Pelo
Koreografia: Marko Carlsson
Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo
Pukujen valmistus: Marjo Haapasalo ja Moana List
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu: Sarianna Sormunen
Lavastuksen suunnittelu ja pintakäsittely: Niina Suvitie
Lavastuksen rakennus: Harri Mölsä
Tarpeistonhoitaja, teatteriavustaja: Minna Kohomäki
Perhosnukenrakennus: Jutta Pantsu
Äänentoiston suunnittelu: Markus Kuisma
Esitysteknikot: Esteri Mäkinen, Matias Kuisma
Graafinen suunnittelu: Marcus Lindén
Valokuvaus: Frans Rinne
Toiminnan johtaja: Mia Kuisma
Taiteellinen johtaminen: Johanna Parkkinen
Myynti ja markkinointi: Miia Raivikko-Alhoranta
Lipunmyynti: Selina Pietilä, Veera Nikula
Kesänuoret: Oula Valanne, Pinja Peltola, Olavi Soukainen
Rooleissa: Helmi Oja, Satu Dahlberg, Jerry Sarlin, Marjukka Paajolahti-Halme, Tuuli Jaarinen, Elviira Väyrynen, Saku Nikkanen, Juuso Kallio, Nora Koivunen, Veera Kärpijoki, Senja Poikonen, Mika Virtanen, Eero Maunu
Ensi-ilta: 02.07.2022
Kesto: n. 2 h 40 min (sis. väliajan)
www.salonteatteri.com
Teoksen esittely
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Vuohensaaren kesäteatteri!
+++
Parikymppinen Kaisu (Helmi Oja) haluaa karistaa kotikaupungin tomut jaloistaan ja huomaa lehti-ilmoituksen, jossa pieni kyläkauppa etsii kauppa-apulaista. Kaisu näkee siinä mahdollisuutensa, hakee paikaa ja myös saa sen. Perillä häntä odottaa innokkaana Erni (Jerry Sarlin) sekä hänen äitinsä (Marjukka Paajolahti-Halme) ja siskonsa (Tuuli Jaarinen), jotka puolestaan eivät ole aivan yhtä ihastuneita Kaisun saapumisesta paikkakunnalle, eivätkä sitä myöskään peittele. Vähitellen sitkeä Kaisu kuitenkin ottaa hänelle kuuluvan paikkansa kaupassa ja kyläyhteisössä. Ehkä jopa vähän enemmänkin kuin mitä ilmoitukseen vastatessaan ajatteli, sillä lämpimät tunteet alkavat heräilemään Kaisun ja Ernin välillä.
Liian paksu perhoseksi on teemoiltaan yllättävän rankka kesäteatterinäytelmäksi. Kuolemaa ja vastoinkäymisiä löytyy läpi tarinan enemmän kuin mitä kenellekään soisi. Vaikka hetkittäin vähän silmäkulma katsomossa kostuu, niin vakavat kohtaukset mennään läpi kuitenkin tyylikkäästi ja ajoittain jopa todella kauniisti. Pelkää epätoivossa kieriskelyä näytelmä ei toki ole vaan siinä löytyy myös aimo annos huumoria, lämpöä sekä musiikkia tunnelmaa keventämään, mutta ihan sellaiseksi perinteiseksi kesähupailuksi tätä ei pidä erehtyä luulemaan.
Musiikista puheenollen. Minua pidempään seuranneet varmaan ovat jo huomanneet, että en ihan hirveästi yleensä innostu musikaaleista, joihin on vain upotettu valmiita kappaleita. Musikaalit yleensä toimivat paremmin jos musiikki on sävelletty kyseistä musikaalia varten ja sen ehdoilla. Nytkin etukäteen minun ensimmäinen ajatukseni oli, että miksi jo hyväksi tiedetty tarina on pitänyt mennä pilaamaan lisäämällä siihen “väkisin” musiikkia, eikä olla vain luotettu Sisko Istanmäen tarinan voimaan. Mutta tällä kertaa olin harvinaisen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin oli löydetty kohtauksiin sopivia kappaleita ja kuinka nokkelasti ohjaaja/dramaturgi Janne Jämsä ja musiikin sovittanut Pasi Ketola välillä onnistuivat niitä käyttämään. Muutaman melodian sieltä ehkä itse olisin pois pudottanut, varsinkin kun teoksella on muutenkin mittaa ihan riittävästi, mutta ei ne missään vaiheessa onnistuneet ärsyttämään, mikä on minulta jo suuri kehu.
Pääosapari oli todella herttainen. Helmi Ojan Kaisu oli riittävän topakka tapaus, joka kamppaili samaan aikaan omien epävarmuuksiensa ja historian painolastinsa kanssa. Oja yhdistää hienosti hahmon hyvin erilaiset puolet ja tuo ne uskottavasti lavalle. Äidin ja siskon tossun alla olevassa Ernissä puolestaan oli sopivaa ylikiltteyttä ja herkkyyttä, jonka Jerry Sarlin toi eleillään ja olemuksellaan taitavasti esiin. Kumpikin hahmo käy läpi oman vahvan kasvutarinansa, jonka eri vaiheet iloineen ja koettelemusten kouluineen pääpari onnistui elämään hahmojensa rinnalla. Ihan sellaista vuosisadan rakkaustarinan kemiaa heidän välillään ei missään vaiheessa tuntunut kipinöivän, mutta en laske sitäkään puutteeksi, kun kirjassakin suhde rakentui jäyhän suomalaisittain enemmän työn ja yhdessäolemisen kautta, kuin että olisi lähtenyt jalat alta ja pää pilviin.
Marjukka Paajolahti-Halme varasti välillä shown itselleen ilkeänä, itsekeskeisenä ja ylidramaattisena Ernin äitinä, jolle Tuuli Jaarisen bimbomainen sisko toi sopivasti tukea. Vaikka tämä pari olikin lähtökohtaisesti pahantahtoisuuden ja egoistisuuden perikuva, niin heidän kautta saatiin rakennettua myös illan parhaat naurut ja lopulta onnistuivat saamaan ainakin minulta jopa hieman sympatiaakin osakseen.
Himpun verran minua häiritsi näyttelijöiden ihan fyysiset erot kirjassa kuvattuihin hahmoihin, kun ne kirjassa ovat merkittävässä roolissa ja selkeästi kuvattu. Kirjassa Kaisu on fyysisesti vahva ja poikkeuksellisen suurikokoinen nainen, jollainen Helmi Oja ei hyvällä tahdollakaan ole. Tai sitä toki en pysty tietämään kuinka paljon Oja nostaa penkiltä, mutta ulkoiselta olemukseltaan hän on ihan tavallinen simpsakka nuori nainen. Ja vastaavasi kirjassa Erni on pieni ja hintelä, kun taas Jerry Sarlin on reipas ja kookas mies. Näyttämöllä tätä teemaa on yritetty pitää mukana, mutta uskottavuus vähän kärsii kun Sarlin ei ole jaksavinaan laatikoita ja säkkejä nostaa, joita Oja puolestaan heittelee paikasta toiseen mennen tullen. Eihän tämä iso asia ole, eikä vaikuta merkittäviin teemoihin, mutta onnistui kuitenkin esityksen aikana hetkittäin saamaan ajatuksia harhailemaan pois olennaisesta.
Hieman suurempi ongelma minulle oli tarinan rytmitys, jossa oli jotain outoa. Ajoittain tunnuttiin etenevän vähän laahaamalla ja sitten taas toisaalta katsojan eteen heitettiin yllättäen asioita. Esimerkkinä tästä voisi mainita vaikka kauppaliikkeen kyltin huutomerkin, jonka Kaisu maalaa piiloon näytelmän alkupuolella ilman että kukaan mainitsee asiasta puolella sanallakaan. Tarinaa tuntematon tuskin asiaa siinä vaiheessa edes noteeraa, vaan se on vain yksi asia muiden joukossa, joita Kaisu kaupalla siivoaa ja laittaa kuntoon. Tarinan valmiiksi jo tunteva taas jää ihmettelemään jätetäänkö asia tosiaan vain tähän kellumaan vai onko tämä vain joku pikku viittaus heille, jotka ymmärtävät mitä tapahtuu. Kunnes siihen sitten yllättäen palataan ihan takavasemmalta näytelmän loppupuolella.
Marjo Haapasalon suunnittelema puvustus sopi hahmoille hyvin, mutta ehkä niitäkin enemmän pidin Niina Suvitien lavastuksesta. Se oli simppelin yksinkertainen, mutta hieman vinoon rakennetut kulissit antoivat sopivan hienovaraisesti viittauksen parhaat päivät nähneeseen, vähitellen näivettyvään, maalaiskylään. Marko Carlssonin koreografioissa ei lähdetty hulluttelemaan liikoja vaan ne sopivat teemaan. En tiedä onko kyseessä Carlssonin vai ohjaaja Jämsän keksintö, mutta erityisesti minua viehätti bussi-/junamatkojen toteutus.
Liian paksu perhoseksi on käsiohjelman mukaan “musiikillinen tragikomedia inhimillisyydestä” ja se on erinomaisesti kiteytetty. Vuohensaaren kesäteatteri onnistuu aina tuomaan laatua lavalle, enkä kertaakaan ole vielä paikalta pettyneenä poistunut. Eikä niin tapahtunut tälläkään kertaa.
