Kalenteritytöt

By Juha

NAPIALAN TYÖVÄENNÄYTTÄMÖ 
 
Käsikirjoitus: Tim Firth 
Suomennos: Aino Piirola 
Ohjaus: Sanna Saarela 
Lavastuksen suunnittelu: Marko Karvonen 
Lavastuksen rakennus: Niko Koukari, Juuso Tamminen, Marko Karvonen, Riikka Salmi, Jonna Linden  
Puvustus: Työryhmä 
Maskeeraus ja kampaukset: Sonja Hyvönen, Minna Taiponen 
Tarpeisto: Riikka Salmi  
Valo- ja äänisuunnittelu: Elise Oy / Joonas Ylänne ja Tuomo Virtanen 
Ääniajo: Antero Kuusinen 
Valoajo: Jenni Huotilainen 
Kahvio: Jonna Linden 
Tuottaja: Petra Paasikivi 
Graafinen suunnittelija: Eva Lindblom 
Tuotanto: Napialan Työväennäyttämö ry  
Kuvat: Anu Juuri ja Mikko Jauhiainen 
Rooleissa: Kaisa Pullinen, Pauliina Kerola, Leena Salonen, Johanna Savikko, Minna Taiponen, Helena Hajanti, Leena Ahtinen, Outi Laitinen, Sami Talikka, Ari-Pekka Louhelainen, Valtteri Nääppä 
Ensi-ilta: 14.2.2020 
Kesto: n. 2 h 15 min (sis. väliajan)  
 
http://napsa.eu/  

Kalenteritytöt on hieno tositapahtumien inspiroima tarina siitä, kuinka sinänsä pienellä asialla voi olla joskus valtavat seuraukset. Alkuperäiset tapahtumat sijoittuvat Ison-Britannian Yorkshiressa sijaistevaan pieneen Knapelyn kylään, jossa ryhmä naisia päättää tehdä alastonkalenterin saadakseen syöpäsairaalan odotustilaan uuden sohvan. Naiset eivät olleet mitään tyypillisiä Playboy-tyttöjä, vaan kaikenkokoisia ja näköisiä elämää enemmän ja vähemmän nähneitä tavallisia ihania naisia. Mutta vähänpä he osasivat aavistaa, millaiseen suosioon ja maailmanmaineeseen tempauksellaan päätyvät ja kuinka edelleen keräävät ympäri maailman miljoonia euroja syöpäsäätiöille. Näytelmän esitysoikeuksissa on nimittäin ehto, jonka mukaan jokaisen esittävän teatterin on pidettävä vähintään yksi näytös, jonka lipputulot menevät hyväntekeväisyyteen. Sekä kuvattava oma alastonkalenteri, jota luonnollisesti voivat katsojat ostaa. 

Naisten instituutin jäsenet ovat raikas kokoelma erilaisia ja värikkäitä persoonia. Vuosikaudet he ovat kokoontuneet viettämään aikaa yhdessä harrastaen kaikenlaista kuorolaulusta tai chihin. Instituuttia johtaa rautaisella otteellaan Maria (Leena Ahtinen). Hänen nenilleen ei hypitä ja asia tehdään myös selväksi. Kun naiset saavat tietää Anitan (Leena Salonen) miehen sairastuneen syöpään, Lisa (Pauliina Kerola) on sitä mieltä, ettei ehdolla olevalla “Janakkalan sillat” kalenterilla oikein rahaa kerätä. Hän nousee Mariaa vastaan käynnistäen tämän vaihtoehtoisen hankkeen. Minna Taiposen esittämä Linda on nuoresta hurjapäästä muuttunut golfaavaksi edustusvaimoksi. Sisällä kapinaliekki kytee edelleen, joten hän on vain mielissään saadessaan vähän kohua aikaiseksi tylsissä edustuspiireissä. Raakel (Helena Hajanti) on arka hissukka, joka yrittää osallistua innokkaasti kaikkeen toimintaan, mutta mikään ei oikein koskaan ota onnistuakseen. Hänelle ajatus riisutumisesta on yksinkertaisesti kauhistus. Alma (Kaisa Pullinen) on kanttori ja joutuu ajattelemaan seurakuntalaisten suhtautumista asiaan. Hänestä löytyy kuitenkin tarpeen vaatiessa rempseämpikin puoli. Eläkkeellä oleva opettaja Barbara (Johanna Savikko) täydentää naiskatraan. Outi Laitinen tempaisee illan aikana peräti kolme hyvinkin erilaista roolia 

Parhaiten rooleista mieleen ehkä jäivät priimusmoottorina toimiva Lisa, jolle projektista tulee vähän liiankin henkilökohtainen missio. Sekä lähes lapsenomaisen sympaattinen Raakel, jonka sieluun katsoja näkee sisään niin herkän kehonkielen kuin ääneenkin kautta. Silti kaikille näyttelijättärille pitää tasapuolisesti nostaa hattua. Jokainen suoriutui roolistaan hienosti, minkä lisäksi ei varmasti ole aivan helppoa tulla harrastajanäyttelijänä yleisön eteen (taiteellisesti) yläosattomissa. Tosin haastattelujen perusteella leidit ovat asian suhteen jo melko sinut. Nyt kun Napsan naiset ovat jo heittäytyneet ja näyttäneet parhaat puolensa, niin seuraavaksi projektiksi tasapuolisuuden vuoksi voisin ehdottaa Terrence McNallyn ja  David Yazbekin näytelmää Housut pois.   

Miehet ovat tässä näytelmässä selvästi sivuosissa, mutta muutama fantastinen roolisuoritus heiltäkin löytyy. Ari-Pekka Louhelainen oli hilpeä näky Lisan aviomiehenä. Täydellinen tervakoskelaisen kentlemannin ruumiillistuma. Valtteri Nääppä puolestaan teki loistavan tuplaroolin sekä kalenteria valokuvaamaan palkattuna ujona Leona, että täysin spektrin toisessa päässä olevana rehvakkaana pesuainemainoksen kuvaajana. Eikä unohtaa sovi Sami Talikan esittämää syöpäsairasta Ollia, jonka vähitellen haurastuva olemus ja lopulta menehtyminen sai kyynisen katsojan silmään kyyneleen. 

Vuodet Riihimäen nuorisoteatterin rehtorina lienee koulineet myös ohjaaja Sanna Saarelaa, sillä jälleen hän osoittaa kuinka kykenee kaivamaan amatöörinäyttelijöistä kerta toisensa jälkeen parhaan irti ja luomaan rajallisilla resursseilla toimivia kokonaisuuksia. Hän ansaitsisi päästä levittämään siipiään isommillekin näyttämöille. 

Olen nähnyt Kalenteritytöt aiemmin niin elokuvana kuin teatterilavallakin, joten tarinassa sinällään ei ollut mitään uutta. Silti se onnistuu aina sekä naurattamaan, että koskettamaan. Napialan versiossa tapahtumat ovat suuressa linjassa pysyneet ennallaan, mutta niitä on hieman suoraviivaistettu ja mukavasti paikallistettu. Yorkshiren sijaan tapahtumat on siirretty Tervakoskelle, jossa naisten paikallisyhdistys käy veristä kamppailua Turengin naisia vastaan. Myöskään ihan Hollywoodiin saakka ei näiden naisten matka vie, vaan kuuluisuuden huipentumaksi riittää pääsy Pomo pesuainemainokseen. Mutta se on vain parempi näin. Katsojille tämä tuo mukavasti maanläheisyyttä, paikallisväriä ja omaa huumoria. 

Lavastus oli yhdistelmä suurta ja pientä. Itse lavalla rekvisiitta oli aika vähäistä ja käytännöllistä, mutta kaikki mitä katosta taustalle laskettiin oli sitten suurta ja näyttävää. Olisi kiva tietää, mikä on mahtanut olla sen vuoden kalenterin teemana, jolla instituutin naiset valtavan kristallikruununsa ovat hankkineet? Äänitehosteita ei hirveästi ollut, tai sitten ne olivat niin toimivia ettei niihin tullut kiinnitetyksi huomiota. Musiikiksi sen sijaan oli löydetty sopivia tunnelmanluojia Club for Fivesta lähtien. Liekö tekniikan ihmisillä ollut jotain pieniä ongelmia, sillä valaistus välillä seilasi hieman oudosti. Kuitenkin varsinkin Ollin kuolinkohtaus oli tyylikkäästi toteutettu valojen avustuksella 

Voin lämpimästi ja varauksetta suositella Kalenterityttöjä aivan kaikille. Ja käyttäkää ihmiset tämä tilaisuus hyväksi. Viihdyttävän illan lisäksi voitte samalla tukea tärkeää asiaa syövän kukistamiseksi. 

Aina eturivissä arvio: VALLAN MAINIO