Anu Pentik – nainen, joka loi savesta maailman

By Juha

KOUVOLAN TEATTERI

Käsikirjoitus: Eppu Nuotio
Ohjaus:
Tiina Luhtaniemi
Dramaturgi:
Inke Dahl
Lavastus ja valosuunnittelu:
Kalle Ropponen
Pukusuunnittelu:
Sari Suominen
Koreografinen assistentti:
Satu Taalikainen
Äänisuunnittelu:
Antti Helineva
Kampaukset ja maskeeraus:
Satu Linerva
Erikoisasiantuntija:
Johanna Vuolasto
Rooleissa:
Nina Petelius-Lehto, Satu Lemola, Panu Poutanen, Juha Hippi, Raimo Räty, Annina Rubinstein ja Satu Taalikainen
Avustajat:
Matias Husgafvel, Aija Kajama, Heidi Koskinen-Järvisalo, Jenni Rautiainen, Oona Sailio ja Ari Teräväinen
Kuva:  TAVATON media
Kantaesitys: 1.11.2019
Kesto: n. 2 h 30 min (sis. väliajan)

www.kouvolanteatteri.fi
Teoksen esittely

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Kouvolan teatteri!

“Hyvä ruoka, parempi mieli”, meille kerrotaan television kaupallisissa tiedotteissa. Ruokahetken jälkeen oli minunkin aika palata teatterille Kouvolan vierailuni toiseen näytelmään. Saavutetun hyvän mielen lisäksi olin tosin hieman huolissani, että tulikohan sitä syötyä liikaa ja alkaako jossain vaiheessa ramasemaan, kun valot ovat sopivasti hämärtyneet. Toivottavasti siis esitys jaksaa pitää mielenkiinnon yllä.

Anu Pentik ei ollut minulle entuudestaan mitenkään tuttu. Tiesin toki nimen ja nähnyt kulhoja myytävän hänen nimellään. Mutta siinä se sitten olikin. Mitään muuta en tiennyt. Onkohan hänen elämässään riittävästi mielenkiintoista kerrottavaa? Ja kuulunko minä keski-ikäisenä miehenä siihen kohderyhmään, joka tarinasta innostuisi? No eipä muuta kuin rohkeasti kokeilemaan, niin ne asiat selviävät. Ei ainakaan ole turhia ennakko-odotuksia painolastina.

Tarina näyttää kattavan läpileikkauksen koko Anu Pentikin elämästä aivan pikkutytöstä ensi kesänä Wäinö Aaltosen museoon esille tulevaan näyttelyyn saakka. Juoni ei etene kronologisesti, vaan eri aikakausissa hypitään edestakaisin yhdestä toiseen. Seuraamista se ei kuitenkaan vaikeuta, vaan katsoja on aina hyvin perillä siitä, missä mennään. Tarinassa löytyi vahvaa emotionaalista latausta ja tunneskaalaa löytyi naurusta kyyneliin. Yleisö saa koettavakseen kuinka Anu oli jo pikkutyttönä, no sanotaan vaikka aikaansaava. Ja kuinka hän jo pienenä joutui ottamaan ikäistään isomman vastuun kodin pyörittämisessä, äidin ennenaikaisen menehtymisen myötä. Nuoren tytön etsimässä paikkaansa elämässä ja maailmassa sekä lopulta taiteilijan ja liikenaisen. Luomisen vimma ja tarve tehdä on kuitenkin se punainen lanka, joka Anulla on ollut läpi koko elämänsä. Kuin myös periksiantamattomuus. Moni olisi saattanut niissä kohdissa jo luovuttaa, joissa Anu lisäsi vaan lisää pökköä polttouuniin. Ja meidän annetaan myös ymmärtää, että Anun tarina ei todellakaan ole vielä tässä, vaan tulevina vuosina voimme odottaa ties mitä!

Nina Petelius-Lehto oli aivan fantastinen elämää pursuavan ja tomeran pikku-Anun roolissa. Hän esittää myös nykypäivän Anua, jonka lava-aika on tosin aika vähäinen. Satu Lemola onnistui yhden päivän aikana osoittamaan minulle monipuolisuutensa. Herrasmieshuijareiden höpsö tyttö oli vaihtunut unelmoivaan nuoreen neitoon sekä vahvatahtoiseen uraäitiin. Bravo! Yli puolen vuosisadan verran Anun rinnalla seisonut aviomies Topi Pentikäinen (Panu Poutanen ja vanhempana versiona Juha Hippi) tuotiin esiin lähes unelmamiehenä, kärsivällisesti hän seisoi Anun rinnalla sekä busineksen että parisuhteen nousut kuin laskutkin. Topi loi tasaisuutta ja vakautta arkeen, jotta Anu voisi keskittyä luomiseen. Pienenä kivana yksityiskohtana Topin näyttelijät tekevät lavalla lähes “läpystä vaihto” tyylisen siirtymän, kun kuvattiin vuosien kuluneen ja nuoremman Topin oli aika siirtyä kulissien taakse. Anun isä (Raimo Räty) oli perinteinen suomalainen mies, paperitehtaan duunari. Räty toi esiin hyvin niin rakastavan perheenisän ja aviomiehen kuin menetyksen kokeneen, yksinhuoltajan arkeen totuttelevan miehen roolit.

Vaikka aina teatteriesitys on, pelkän juonen ja näyttelemisen lisäksi, kaikkien osien yhteistulos, niin jotenkin tämä tuntui vielä enemmän osiensa summalta. Jo saliin kävellessä kaiuttimissa soi ambient tyylinen äänimaailma (Antti Helineva), jollaista hyödynnettiin myös myöhemmin esityksen aikana vahvasti, mutta sen verran hienovaraisesti ettei yleisö välttämättä kiinnittänyt asiaan huomiota. Ihastun myös lavastukseen (Kalle Ropponen), joka oli toisaalta hyvin yksinkertainen, mutta myös valtavan kaunis. Se loi tietynlaista fantasiaa ja unimaailmaa arkisen tarinan keskelle. Varsinkin Anun äidin (Annina Rubinstein) kuolinkohtaus oli erittäin tyylikkäästi ja koskettavasti toteutettu. Lavasteiden ja henkilöiden koreografioilla (Satu Taalikainen) rakennettiin yksi taso sanatonta kerrontaa lisää. Puvustuksella (Sari Suominen) ja maskeerauksella (Satu Linerva) viimeistään tehtiin selväksi mitä aikakautta missäkin kohtauksessa elettiin. Eikä sovi unohtaa käsikirjoittaja Eppu Nuotiota, dramaturgi Inke Dahlia sekä ohjaaja Tiina Luhtaniemeä, jotka tämän kaiken nippuun ovat laittaneet.

Henkilökohtaiset kiitokset sekä aplodit niin edellä mainituille kuin kaikille muillekin, jotka tämän teoksen rakentamiseen ovat osallistuneet!

Pelkän elämäkerran sijaan Anu Pentik – nainen, joka loi savesta maailman oli oma kokonainen taideteoksensa, jollaisen esikuvanaan ollut taiteilija epäilemättä ansaitsee. Enpä vielä aamulla osannut aavistaa, mitä tulen kokemaan, kun auton nokan kohti Kouvolaa suuntasin.

Aina eturivissä arvio:
PARASTA IKINÄ!