Pieni merenneito

By Juha

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI

Käsikirjoitus:  Doug Wright, perustuu H.C. Andersenin satuun
Laulujen sanat: Howard Ashman, Glenn Slater
Musiikki: Alan Menken
Suomennos: Reita Lounatvuori, Hanna Kaila (laulut)
Ohjaus:  Samuel Harjanne
Dramaturgi: Sanna Niemeläinen
Koreografia: Gunilla Olsson-Karlsson
Lavastus: Peter Ahlqvist
Äänisuunnittelu:  Kai Poutanen
Valosuunnittelu:  William Iles 
Videosuunnittelu: Toni Haaranen
Puvut:  Pirjo Liiri-Majava
Naamiointi ja kampaukset: Milja Mensonen
Nuket: Becky Vincett & Paul Vincett / Stitches and Glue Ltd
Lennätykset: James Veitch & Nick Porter/ Flying by Foy Ltd
Kapelimestari: Risto Kupiainen
Rooleissa: Sonja Pajunoja, Martti Manninen, Tero Koponen, Sanna Saarijärvi, Tuukka Leppänen, Sami Paasila, Matti Olavi Ranin, Valo Eklund, Pauli Halonen, Kuura Rossi, Paavo Kääriäinen, Antti Timonen, Tuomas Uusitalo, Mikko Vihma
Ensemble:  Chris Bewsher, Ingrid Gräsbeck, Sofia Hilli, Jack Johansson, Juha Jokela, Annamaria Karhulahti, Jyrki Kasper, Mikko Kauppila, Elin Ljungberg, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Heidi Naakka, Mikko Nuopponen, Unto Nuora, Emilia Nyman, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Justus Pienmunne, Pihla Pohjolainen, Raili Raitala, Teemu Sytelä, Inka Tiitinen, Miikka Wallin
Kuvat: Robert Seger
Ensi-ilta: 29.8.2019 
Kesto: n 2 h 25 min (sis. väliajan) 
 
www.hkt.fi 
Teoksen esittely 

Näin esityksen medialipulla. Kiitos HKT!
+ + +

Pieni Merenneito perustuu tanskalaisen H.C. Anderssenin satuun, mutta veikkaan sen olevan suurimalle osalle tuttu nimenomaan Disneyn versiona. Tarina lyhykäisyydessään kertoo nuoren ja vähän rasavillin merenneito Arielin rakastumisesta ihmisprinssiin ja kuinka hän sen myötä haluaa muuttua ihmiseksi saadakseen prinssin omakseen. Jotta tämä onnistuisi hän tekee diilin merinoita Ursulan kanssa vaihtaen suloisen äänensä ihmisjalkoihin.

Minä olen Disneyn piirrettyjen suuri fani vielä näin hieman varttuneemmassakin iässä. Niitä löytyy tuosta mun leffahyllystä vino pino. Pieni merenneito ei kuitenkaan kuulu mun omiin suosikkeihini. Se on minusta jopa Disneyn mittapuulla aika satu. Kun se on pureskeltu Disneyn koneiston läpi niin H.C. Andersenin alkuperäisestä sadusta on viilattu kaikki rosot pois ja se on muokattu hyvin lapsiystävälliseen muotoon.

Siksi ennakkoon olin vähän huolissani, olisiko näytelmäversio jonkinlainen väliinputoaja. Jaksaako värikäs satu kiinnostaa aikuisia ja onko reilu 2 tuntia laulamista toisaalta taas liikaa nuoremmalle katsojakunnalle.

Epäillykseni olivat turhia. Esityksestä näyttivät nauttivan niin lapset kuin aikuiset, kukin omalla tavallaan.

Jos, ja kun, tämä on Helsingin kaupunginteatterin teknisesti yksi varmasti haastavimmista ja ainakin rahallisesti suurin satsaus koskaan, niin kaikki se aika ja vaiva ja valuutta kyllä näkyy lavalla. Pienen merenneidon tekeminen on käsittääkseni maksanut noin 300 000 euroa enemmän kuin yleensä Helsingin kaupunginteatterin musikaalien. Ja musikaalit muutenkin ovat usein jo valmiiksi siellä kalliimmassa päässä teatterituotantoja. Vaikka epäilemättä Disneykin osaa oman siivunsa kolikoista kahmaista, niin niitä on silti jäänyt riittävästi luomaan jotain hienoa ja ennenäkemätöntä. Visuaalisesti esitys oli todella siis TODELLA näyttävä ja värikäs.

Varsinkin uintikohtaukset olivat mykistävää katsottavaa. Voitte vaan kuvitella miltä näyttää, kun Helsingin kaupunginteatterin suuri näyttämö, jolla on kuitenkin kokoa sen verran että taitavampi pilotti varmaan laskeutuisi sinne pienkoneella, muuttuukin yhtäkkiä vedenalaiseksi maailmaksi lavasteiden, projisointien ja valojen avulla. Ja kaiken tämän keskellä näyttelijät voivat ”uida” täysin vapaasti monen metrin korkeudessa. Ja uintikohtauksistakin erityisesti kohtaus, jossa Ariel rientää pelastamaan hukkuvaa prinssi Erikiä oli käsittämättömän hieno. Kylmät väreet menee vieläkin sitä muistellessa.

Vaikka käsittääkseni näitä tätä tuotantoa varten hankittuja vaijerivimpaimia ei käytettäisi enää koskaan missään muussa tuotannossa, niin ne ovat olleet jo nyt hintansa arvoisia. Sen verran upeita kohtauksia niillä aikaan sai. Tosin kaupunginteatterin rahamiehet saattavat olla asiasta kanssani eri mieltä ja toivovat niille löytyvän jatkossakin käyttöä ja eiköhän ohjaajat sitä myöskin löydä.

Muutenkin näytelmä tarjosi nähtävää mitä moninaisimmassa muodossa. Peter Ahlqvistin suunnittelemat lavasteet olivat valtavat ja pyörivät esiin kohtauksesta toiseen vaihdettaessa. Suurissa joukkokohtauksissa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Joissain kohtauksissa on merenelävää ja öttiäistä lavalla niin paljon, että kaikkea ei ehdi edes havainnoimaan. Kaikki oli vaikuttavaa, kirkasta ja erityisesti värikästä.

Pirjo Liiri-Majavan luoma puvustus oli upea ja ohjelmalehtisessä kerrottiin, miten merenneitojen pyrstöjäkin on valmistettu 21 kappaletta ja niistä oli erilaiset versiot uintiin ja kävelyyn. Ja kun esiintyjiä oli kaikenkaikkiaan nelisenkymmentä, joista monelle oli useampi asu, niin siinä riittää ommeltavaa. Ursulan mustekalan asua ohjattiin monen hengen voimin, ankeriaat luikertelivat sulavasti ympäriinsä ja muutenkin kalojen ja muiden merenelävien liikkuminen oli hoidettu nokkelasti.

Musiikki on Alan Menkenin käsialaa ja hän voitti jopa Oscarin Pienen merenneidon musiikista. Itsellä tosin ei ollut esitykseen mennessä mitään muistikuvia lauluista, mutta löytyihän sieltä sitten useampikin tuttu melodia. Kapelimestari Risto Kupiaisen johdettavana oli melko kookas orkesteri ja se kuului.

Sonja Pajunoja on kuin syntynyt tähän rooliin. Niin erinomaisesti hän tuo eloon nuoren ja villin Arielin. Ja hänen lauluäänensä on kuin seireenillä ikään. Tosin tuskin Disney mitään kakkoskorin laulajia tuotantoihinsa hyväksyykään, että laulajat kautta linjan olivat laadukkaita. Martti Manninen on aivan aito Disney prinssi liehuvine hiuksineen. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Sanna Saarijärven Ursula-noita, joka olisi ansainnut ehdottomasti enemmän lava-aikaa. Hän oli sekä visuaalisesti vaikuttava, että sopivan hyytävän inhottava. Uskaltaako sanoa tämän olleen yksi Saarijärven parhaista rooleista? Tuukka Leppäsen Skuutti lokki oli hahmoista hauskin ja hilpeyttä herätti mm. hänen tietämyksensä ihmismaailmasta ja meille arkipäiväisten esineiden käytöstä. Mikko Vihman meren kuningas Tritonin puheäänessäkin on jo sellaista voimaa, että sitä kuunnellessa katkarapu surkastuu.

Liput on aika hinnakkaat, mutta ei tämän tekeminenkään halpaa ole ollut, että sen sinänsä ymmärtää. Monen monta ammattilaista on kuukausitolkulla töitä tehnyt lopputuloksen eteen ja jokainen heistä on kyllä palkkansa ansainnut. Jos hinta ei nouse esteeksi, niin suosittelen tätä lämpimästi kaikille. Ja kannattaa antaa mahdollisuus vaikka ei ihan kuvittelisikaan olevan just omaa genreä. Itselläni täysistä pisteistä tämän pudottaa ainoastaan se seikka, että tarina oli kuitenkin edelleen se sama satu, joka ei ole minun suosikkejani. En toki mitään järisyttävää uutta sen suhteen odottanutkaan. Eikä tätä tarinan hienouksien takia minusta kannatakaan tulla katsomaan vaan vahvuudet on jossain aivan muualla. Olin päinvastoin positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin jopa minut Pieni merenneito veti mukanaan meren syvyyksiin. Tästä voinee kiittää paljolti myös Samuel Harjanteen sujuvaa ohjausta.

Aina eturivissä arvio:
VALLAN MAINIO