HÄMEENLINNAN UUSI KESÄTEATTERI
Käsikirjoitus: Mikko Kivinen ja Otto Kanerva
Ohjaus: Mikko Kivinen
Koreografia: Elina Lähde
Lavastus: Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Puvustus: Jenni Tokpanou
Kampaus-ja maskeeraussuunnittelu: Katja Partanen
Kampaukset ja maskeeraus, toteutus: Karla Suoknuutti
Valot ja äänet: Harri “Hii” Savolainen
Kapellimestari: Tuomas Kesälä
Rooleissa: Annika Eklund, Elina Lähde, Petja Lähde, Ilkka Merivaara ja Heikki Mäkäräinen
Bändi: Tuomas Kesälä, Kepa Kettunen, Pekka Korhonen ja Jussi Turunen
Kuva: Henna Junnila
Ensi-ilta: 29.6.2019
http://hukteatteri.fi/
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos HUK!
Sellaista elämä on yrittää paketoida Juha “Watt” Vainion, tai Junnun, elämän lapsuudesta ennenaikaiseen kuolemaan reiluun pariin tuntiin. Tunnistan miehen hitit, kuten varmaan suurin osa suomalaisista, mutta itselleni Junnun varsinainen elämä ei ollut oikeastaan millään tavalla tuttu, joten sitä puolta lähdin ihan mielenkiinnolla katsomaan.
Lapsuus ohitetaan muutamalla lauseella ja siirrytään suoraan täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevaan Junnuun, joka on jo löytänyt sanojen kirjoittamisen taidon. Kotkan paikallisessa jazz-ravintolassa hän kaupitteli sanoituksiaan esiintyjille ja yritti itsekin päästä mukaan soittamaan. Suhteellisen nuorena hän tapasi ensimmäisen vaimonsa ja lapsikin ilmoitteli pian tulemisestaan. Perheellisenä miehenä hän hankki itselleen “kunnollisen ammatin” opettajana, mutta musiikki ei silti jäänyt missään vaiheessa. Lopulta Toivo Kärki oli noteerannut Junnun taidot ja halusi hänet Fazerille kuukausipalkkaiseksi sanoittajaksi. Pitkään ei tätä tarjousta tarvinnut miettiä ja loppu onkin historiaa. Toisella puoliajalla varsinkin loppua kohden meno rauhoittuu huomattavasti Junnun ikääntymisen ja raitistumisen myötä.
Junnu teki elämänsä aikana sanoituksia lukuisille artisteille Kikasta Eino Gröniin ja ehtipähän hän levyttämään itsekin, joten musiikkia esityksessä oli luonnollisesti paljon ja laidasta laitaan. Tällä kertaa kuuntelin sanoituksia poikkeuksellisen tarkkaan. Moni Junnun hitti on sellainen, että sen osaa tarvittaessa vaikka laulaa ulkomuistista, mutta silti itse en ollut koskaan varsinaisesti pysähtynyt sanojen ääreen. Nyt löysin niistä vielä uusia tasoja ja arvostukseni hänen neroudelleen sanojen käyttäjänä nousi entisestään.
Bändi, kapellimestari Tuomas Kesälän johdolla, soitti ammattitaidolla ja näyttelijät hoitivat roolinsa ja lauluosuutensa ilman moitteen sijaa. Heikki Mäkäräinen pääosassa oli lavalla lähes koko ajan ollen roolissaan erinomainen ja koko esityksen sydän. Muu porukka veti sitten kokoelman sekalaisia hahmoja Junnun elämän varrelta. Varsinkin Petja Lähde teki useammankin todella hauskan sivuhahmon Tapparan toppatakissa viihtyvästä espanjalaisesta Manolitosta nahka-asuiseen Dannyyn. Onkohan tehty yhtään muusikoiden elämänkertanäytelmää, jossa Danny ei olisi mukana? Melko moneen paikkaan ja monen uraan hän on ehtinyt vaikuttamaan. Ilkka Merivaara loisti varsinkin Toivo Kärkenä. Elina Lähteen ja ihanaäänisen Annika Eklundin hahmovalikoimaan kuuluvat Junnun vaimojen lisäksi mm. Anita Hirvonen, Kikka ja Katri-Helena.
Valitettavasti kuitenkin hahmot nimenomaan jäivät kokoelmaksi sekalaisia hahmoja. Käsikirjoitus ja rajallinen aika ei oikein antanut heille mitään syvyyttä. Kemiaa ei hahmojen tai näyttelijöiden välille syntynyt. Jopa Junnun vaimot sekä lapset tulivat ja menivät ilman sen kummempaa tunnesidettä. Junnun lapsista suurinta osaa ei edes mainita. Silti aina kun näyttämöllä laulujen välissä maltettiin myös näytellä, huomasin vähintään hymyileväni. Joten yksittäisinä kohtauksina käsikirjoitus toimi, mutta kokonaisuus ei ollut ihan osiensa summa, vaan draama jäi melko ohueksi. Jo nuorena miehenä Junnu oli löytänyt musiikin lisäksi myös kuningas alkoholin ja sen ympärille rakennetaan näytelmässä pääosa niin komediasta kuin tragediastakin.
Mutta fakta kuitenkin on se, että kesäteatteriin ihmiset eivät tule hakemaan suurta draamaa vaan nauttimaan ja saamaan iloisia, positiivisia elämyksiä. Ja siinä tärkeimmässä osa-alueessaan Sellaista elämä on onnistui. Lavalla oli koko ajan hyvä meininki ja tarttuva fiilis, joka sai jalan vipattamaan. Esiintyjät tuntuivat nauttivan tekemisestä ja se välittyi katsomoon. Huumori toimi ja musiikki kaikkine tuttuine hitteineen aiheutti tarvetta laulaa mukana (jonka kaikkien muiden paikallaolijoiden onneksi sain kuitenkin pidettyä sisälläni). Sekaan kuin heittää sopivan annoksen nostalgiaa ja ammattitaitoiset esiintyjät, niin toimiva keitos on valmis. Näytöksen lopuksi yleisö antoi suosionosoitukset seisaallaan, joka kertonee kaiken olennaisen.
Henkilöiden elämäkertamusikaalit eivät ole ihan mun juttu, mutta tämän parissa huomasin jopa viihtyväni. Ja viihtyminen kuitenkin on kesäteatterin perimmäinen tarkoitus.
HYVÄÄ VIIHDYKETTÄ