KESKI-UUDENMAAN TEATTERI / KRAPIN KESÄTEATTERI
Käsikirjoitus: Neil Hardwick, Jussi Tuominen
Sovitus ja ohjaus: Milko Lehto
Musiikki: Altti Uhlenius
Lavastus: Mikko Rantanen
Puvustus: Sinikka Zannoni
Tekniikka: Saku Tamminen / Broadsound
Maskeeraus ja kampaus: Maiju Tuovila
Graafinen suunnittelu: Kalle Tahkolahti
Rooleissa: Jarkko Pajunen, Sanna Saarijärvi, Kalle Tahkolahti, Seppo Halttunen, Inka Kallén, Jari Vainionkukka, Elina Varjomäki, Anna-Leena Sipilä
Kuva: Kapina Oy
Ensi-ilta: 6.6.2019
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos KUT!
Neil Hardwick, yhdessä Jussi Tuomisen kanssa, ovat yksi suomalaisen televisioviihteen nerokkaimmista käsikirjoittaja/ohjaaja/tuottajista. Heidän aivoituksistaan on syntynyt useampikin edelleen Suomen kansan muistamia komediasarjoja. 70-80-lukujen vaihteessa tehty Tankki täyteen on yksi näistä helmistä. Ei ole montaakaan viikkoa kuin katselin Yle Areenasta Reinikaista, ja vaikka poliisimaijat näyttivät vähän vanhahtavilta, niin nerokas ja terävä huumori ei ole kärsinyt kuluneista vuosista tippaakaan.
Tarina käynnistyy tilanteesta, jossa TVH on pakkolunastanut kuuluisan Vilénin huoltamon maat ja sunnittelee rakentavansa sen päälle tien. Sulo (Jarkko Pajunen) ja Emmi (Sanna Saarijärvi) joutuvat näin ollen miettimään mitä sitä elämällään jatkossa oikein tekisi. Kummallakin on jatkosta omat näkemyksensä, jotka eivät kaikilta osin ihan käy yksiin toisen ajatusten kanssa. Juhanakin (Kalle Tahkolahti) alkaa 30-ikävuoden korvilla osoittamaan aikuistumisen merkkejä ja haluaa itsenäistyä. Vahvasti lusikkansa Vilénien soppaan laittaa myös konstaapeli Reinikainen (Seppo Halttusen), jolla on useampikin hyvä pisnesidea nopeasti ja vähällä vaivalla rikastumiseen. Kaiken tämä keskellä työpaikkansa huoltamon mukana menettänyt Ulla (Inka Kallén) yrittää löytää uuden suunnan elämässään. Muutaman mutkan jälkeen huoltamo kuitenkin vaihtuu maatilaan, jonne yritetään sovittaa niin Emmin ompelimoa, Sulon biodynaamista viljelyä kuin Juhanan lampaitakin.
Näyttelijätyö on jouhevaa ja miellyttävää katseltavaa kautta linjan. Sulo Vilénillä on yrittäjyys verissä ja toimivan yritystoiminnan “ostetaan halvalla, myydään kalliilla” periaatetta noudatetaan. Tai no. Ainakin ostetaan, kun halvalla saadaan. Omaan verkkaiseen tyyliinsä Sulo kuitenkin käsittelee kaikki eteen tulevat tilanteet ja ongelmat. Emmi puolestaan on suomalainen versio Hyacinth Bucketista. Topakka, omanarvontunteva ja “vähän parempi” kuin oikeasti onkaan. Emmin räiskyvyys on lähes täydellinen vastakohta Sulolle rauhallisuudelle. Niinhän sitä sanotaan, että vastakohdat vetoavat toisiaan, mutta jokohan nyt liika on liikaa, kun muutokset ajavat Emmin ja Sulon avioeron partaalle?
Tenho Saurén vainaan Reinikainen on vahvasti kansakunnan muistissa ja lähes kansalliomaisuutta, mutta Seppo Halttusen versio on kyllä toiseksi paras Reinikainen, mikä minulle on vastaan tullut. Pidin myös siitä kuinka Kalle Tahkolahti tekee Juhanasta miellyttävän sympaattisen hahmon. Aidon ja oikean ihmisen, eikä pelkästään jotain hönöä. Inka Kallén liihottelee luontevasti kylän kaunottarena, jota kohtaan sekä Reinikaisella, että Juhanalla on lämpöisiä ajatuksia. Anna-Leena Sipilä, Elina Varjomäki, Jari Vainionkukka tekevät kukin monta hyvää sivuhahmoa. Ei vähäisimpänä useassa kohtauksessa pyörivät lampaat, jotka ovat kaikki omia persoonallisuuksiaan ja osallistuvat ihmisten iloihin ja suruihin.
Krapin kesäteatterin versio on näkemistäni eri Tankki täyteen teatterisovituksista paras. Vaikka itse peruskäsikirjoituskin on kesäteatteriin toimiva, on Krapi tuonut siihen ohjaaja Milko Lehdon johdolla mukavasti vielä omia mausteita. Kun vielä esityksen aikaan aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta nostaen elohopean yli hellerajan, niin ei tälle voi antaa kuin kirjaimellisesti lämpimän katselusuosituksen.
VALLAN MAINIO