Tampereen teatteri – Sylityksin – Arvostelu – Kuva © Harri HinkkaTampereen teatteri – Sylityksin – Arvostelu – Kuva © Harri Hinkka

Cinema-Theatre-Mask-icon

TAMPEREEN TEATTERI

Käsikirjoitus ja ohjaus: Anna-Elina Lyytikäinen
Lavastussuunnittelu: Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu: Mari Pajula
Valosuunnittelu: Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu: Jan-Mikael Träskelin ja Jouni Koskinen
Kuva: Harri Hinkka
Rooleissa: Eeva Hakulinen, Martti Manninen, Pia Piltz, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kirsimarja Järvinen, Elina Rintala, Sanele Salo / David Issa
Ensi-ilta: 30.08.2018
www.tampereenteatteri.fi

Elämme aikoja jolloin maapallon väestönkasvu on räjähtämässä käsiin. Samaan aikaan poliitikot kannustavat synnytystalkoisiin, jotta jatkossakin olisi uusia veronmaksajia kustantamassa meidän eläkkeet ja hyvinvointiyhteiskunnan. Mitä jos tilastoja katsookin hieman lähempää? Mitä ihmiskohtaloita niiden taakse piirtyy? Entä jos sitä uutta veronmaksajaa ei vaan tulekaan vuosikausien yrittämisestä huolimatta? Tai jos sellainen tuleekin pyytämättä ja yllätyksenä? Miten lapsettomuuden ja äitiyden eri puolet vaikuttavat yksittäisiin ihmisiin ja pariskuntiin?

Sylityksin kertoo hienosti toisiinsa lomittaen neljä eri näkökulmaa aiheeseen. Matti (Martti Manninen) ja Mirja (Eeva Hakulinen) ovat yrittäneet saada lasta jo vuosikausia. Varsinkin Mirjalla koko maailma pyörii pakkomielteisesti asian ympärillä. Ja niin pitäisi muidenkin maailmat. Mikäli Mirja ei tule äidiksi hän ei yksinkertaisesti näe elämällään mitään merkitystä. Matti yrittää pitkämielisesti tukea ja tasapainottaa tilannetta Mirja mielialojen heitellessä ympyrää. Apua on haettu niin hypnoosista, homeopatiasta, akupunktiosta, kohtuhieronnasta, shiatsusta lymfasta kuin reikihoidostakin. Mikään ei kuitenkaan tunnu auttavan ja biologinen hiekka alkaa vääjämättä valua loppuun heidän tiimalasistaan.

Mirjan paras kaveri Kaisa (Pia Piltz) tapasi ystäväporukan yhteisellä Kreikan matkalla Teemun (Ville Majamaa), jonka kanssa tuntui hyvältä pitää yhtä pitempäänkin. Kaisa ja Teemu ovat kumpikin meneviä nuoria, joiden elämään ajatus lapsiperheen arjesta ei sovi ollenkaan. Varsinkin Teemu on suorastaan avoimen vihamielinen kaikkia sinappikoneita kohtaan. Mutta kuinkas ollakaan. Eräänä aamuna Kaisa onkin raskaana. Miten asiaan pitäisi suhtautua ja kuinka se pitäisi kertoa Mirjalle, joka ei enää pysty kadullakaan kohtaamaan muiden ihmisten lapsia?

Kolmantena juonensäikeena on Teemun sisko (Elisa Piispanen), joka on yhden yön suhteen tuloksena saanut lapsen. Vaikka lapsi oli hänen puoleltaan toivottu, elämä yksinhuoltajana ei ole helppoa. Lapsi itkee ja kiukkuaa koko ajan. Univelka kerääntyy ja rahat ovat vähissä. Välit perheeseen ovat viilenneet ja sosiaalitoimiston apua hän ei halua ottaa vastaan. Äitikin voi olla yksin. Mutta kuinka pitkään yksi ihminen pystyy venymään?

Synnytysosaston siivoja Alma (Kirsimarja Järvinen) on väärän miehen rinnalla jäänyt lapsettomaksi. Hänkin on elämänsa aikana päätynyt melko äärimmäisiin keinoihin lapsen saadakseen, mutta silti syli on jäänyt ilman pienokaista. Kiintymys lapsia kohtaan ei kuitenkaan ole vähentynyt, mutta nykyään hän on jo sinut asian kanssa.

Anna-Elina Lyytikäinen on onnistunut käsikirjoittamaan ja ohjaamaan vaikeasta aiheesta hienon näytelmän, joka kostuttaa silmäkulmat niin naurusta kuin liikutuksestakin. Yllättävänkin hersyvään mustaan huumoriin on kääritty monenlaista ihmissuhdetta, joissa lapsiteema vetää osapuolia kohti toisiaan tai ajaa niitä erilleen. Näyttelijät tulkitsevat tekstin ammattitaidolla. Elisa Piispasen yksinhuoltajan rooli riipaisi minua ehkä syvimmältä. Kirsimarja Järvinen puolestaan kuori hahmostaan uusia tasoja katsojien hämmästeltäväksi lähes sivulauseissa. Ville Majamaan lentokonemonologi hakee vertaistaan. Majamaan ja Pia Piltzin hetket synnytyssalissa puolestaan näyttivät sen verran hauskoilta tapahtumilta, että pitäisikö sitä itsekin näin vanhoilla päivillä kuitenkin vielä harkita osallistumista moiseen projektiin? Marjatta Kuivaston lavastus oli yksinkertainen, mutta taipui Mika Hiltusen valaistuksen avustamana moneksi.

Sisällössä on sopivassa suhteessa tragediaa ja komediaa. Se herättää ajatuksia, mutta ei aiheuta liiallista ahdistuneisuutta. Näytelmän aiheen ei siis kannata pelästyttää vaan omasta elämäntilanteesta riippumatta ehdoton katselusuositus kaikille!

Aina eturivissä arvio:
VALLAN MAINIO