HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
Käsikirjoitus: Marie Jones
Ohjaus: Joakim Groth
Päärooleissa: Pia Runnakko, Linda Zilliacus
Kuva: Henrik Schütt
Ensi-ilta: 13.9.2018
Lilja (Linda Zilliacus) ja Fia (Pia Runnakko) ovat pienipalkkaisia vanhusten kotiavustajia. Rahat riittävät vain välttämättömään. Mutta eivät edes lapsen luokkaretkeen, työkavereiden kanssa suunnitellusta Barcelonan matkasta puhumattakaan. Sitten eräänä päivänä yksi asiakkaista sattuu kuolemaan heidän työvuorollaan. Ja vielä eläkkeen maksupäivänä. Onko tämä uhka vai mahdollisuus? Olisiko siitä mitään haittaa, jos ilmoitettaisiin hänen kuolleen vasta muutama tunti myöhemmin? Kaipaisiko kukaan rahoja, jos he kävisivät ne nostamassa? Tästä seuraa kiehtova tarina moraalista ja pienistä päätöksistä, joista aiheutuu joskus suuria seurauksia.
Marie Jones lienee suomalaisille tutuin Kiviä taskussa näytelmästä, joka on pyörinyt Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa yhtämittaisesti jo vuodesta 2002. Jones itse sanoo kirjoittavansa tragedioita, mutta hänen tragedioiden joukkoon on sekoitettu vahvasti komedian ainesosia. Joka tapauksessa ne ovat pienimuotoisia tarinoita pienten ihmisten näkökulmasta. Tällä linjalla jatkaa myös Fly me to the moon. Nytkään lavalla ei ole kuin kaksi näyttelijää ja yksi huone.
Selviytymistaistelu naisten itsensä kaivaman kuopan kanssa on sekä hauskaa että mielenkiintoista seurattavaa. Löytyykö ratkaisu kaivamalla syvemmälle vai onko pohjalla vain moraalin rajat ja syyllisyydentunto? Tarina käynnistyy hyvin uskottavasti, mutta jossain vaiheessa hahmot alkavat ajattelemaan asioita vähän turhan monimutkaisesti, ainakin näin insinöörin putkiaivojen läpi tutkaillen, ja tilanne karkaa käsistä. Kukaanhan ei edes epäile heitä mistään, vaan naiset kehittelevät kaikki uhkakuvat omassa päässään. Hahmot pysyvät silti aidon tuntuisina alusta loppuun saakka. Eivätkä vähiten näyttelijöiden ansiosta.
Käsikirjoitusta on muokattu osuvasti suomalaiseen ympäristöön sopivaksi. Pääministeri Sipilää ja kotimaan ajankohtaisia asioita sivutaan ohimennen keskustelussa tuoden samalla rahtunen lisää lihaa hahmojen luiden ympärille. Tällaisia keskusteluja käydään varmaan jokaisella työpaikalla. Hetkittäin myös irtaudutaan nykyhetkestä hahmojen pään sisälle, kun he valonheittimen kiilassa monologina kertovat huoneen ulkopuolisia tapahtumia ja ajatuksiaan.
Lavastuksen suhteen ei ole tarvinnut tuoda kuuta taivaalta, vaikka sekin meille toimitetaan, vaan pienillä asioilla on saatu aikaan ympäristö, jonka voi helposti uskoa olevan yli 90-vuotiaan miehen huone jossain rintamamiestalossa. Puvustus jatkaa lavastuksen kanssa samalla linjalla.
Jos kouluruotsi on päässyt unohtumaan, niin se ei ole mikään syy jättää tätä näkemättä. Tarjolla on myös erinomaisen hyvin toimiva ilmainen tekstityspalvelu omaan kännykkään.
Vanhan sinisilmän ääni jäi päähäni soimaan illaksi mietiskellessäni mitähän tästä esityksestä kirjoittaisin.
“Fly me to the moon
Let me play among the stars…”
