Mööpelin palikat / Kivi

By Juha

Cinema-Theatre-Mask-icon

TEATTERI-ILLAT KAUPPILANMÄELLÄ

Käsikirjoitus: Marko Itkonen
Ohjaus: Marko itkonen
Puvustus: Sanni Tamminen
Harjoituskuiskaaja: Saija Nygård
Valot: Ilkka Pohjalainen
Still-kuvat: Jokke Kääpä
Rooleissa: Janne Kulosaari, Lauri Heinonen, Ulla Huoviala-Kääpä, Mira Flinkman, Pauliina Syrjälä
Kuva: Janne Kulosaari
Ensi-ilta: 1.8.2018

Näin esityksen kutsuvierasnäytöksessä. Kiitos lipuista!

https://teatteriillat.wixsite.com/kauppilanmaella

Valkeakoskella kesän teatteritarjonnan helmenä nähdään Kauppilanmäen historiantuoksuisen museoalueen tunnelmallisessa työväentalossa saman illan aikana kaksi mukaansatempaavaa, hyväntuulista ja ennennäkemätöntä pienoisnäytelmää

Mööpelin palikat on kahden muuntautumiskykyisen komediennen esittämä pirteä farssi kokoomista odottavasta lipastosta. Näytelmän oivaltava ja jopa älykäs huumori mukiloi nauruhermot rattoisasti lunastuskuntoon alle tunnissa. Ennalta-arvaamaton tapahtumaketju, pari väärinymmärrystä ja pettämätön naisenlogiikka saattavat Petran ja Tuulin toinen toistaan yllättävämpiin tilanteisiin.

KIVI tarjoaa merkittävän komediallisen epookin, missä sulassa sovussa kohtaavat oikeat historialliset tapahtumat ja henkilöt, sekä Aleksis Kiven romaanien keksityt hahmot. Ammattikirjailijan urasta haaveileva Aleksis viihdyttää yleisöä tarinoilla, joita hän keksii ystäviensä kanssa. Myöhemmin hän kirjoittaa kohtaamansa ihmiset ja sattumukset kirjoihin, joista ne ovat luettavissa.

~ Teatteri-illat Kauppilanmäellä ~

Kauppilanmäellä tunnelmallisessa ympäristössä on tarjolla mielenkiintoinen teatteri-ilta, kun samalla lipulla näkee kaksi hyvin erilaista näytelmää.

Ensin esitetty Mööpelin palikat on farssikomedia kahden naisen (Mira Flinkman ja Pauliina Syrjälä) pyrkimyksestä koota lipasto. Kokoamisvaikeuksien, sekä viinipullollisen, seurauksena ajaudutaan melko odottamattomaan tapahtumien vyöryyn, jossa avioliittokin alkaa natista liitoksissaan ja pikadeittien kautta päädytään etsimään lähetyssaarnaajaa ja tappamaan kääpiöitä. Tarinaa ei voi selittää. Se pitää nähdä.

Lavalla on vain kaksi näyttelijää ja he taipuvat tunnin aikana moneen hyvin erilaiseen rooliin vähän takkia, lakkia ja viiksiä vaihtamalla. Suosikikseni hahmoista nousee “äkkipikainen” aviomies, joka on hyvin sympaattinen hahmo, sekä amisjonnet. Myös pikadeiteillä vastaan tulee vaikka millaista vipeltäjää. Vaikka huumori ei minuun ihan satasella iskenytkään, niin lavalla pyöri paljon hyviä hahmoja ja komediennet osasivat asiansa. Ei valittamista sen suhteen.

Yleisö ei missään vaiheessa suoranaisesti joutunut osallistumaan esitykseen, mutta yleisön jäseniä kuitenkin puhuteltiin koko ajan. Sitä käytettiin jopa niin paljon, että tehokeino menetti vaikutuksensa ja alkoi enemmänkin häiritsemään. Siitä huolimatta että tykkään istua eturivissä kuulun katsojaryhmään, joka haluaa valojen himmentyessä kadota katsomon pimeyteen ja pääni sisällä uppoutua minulle esitettävään maailmaan. Jos näyttelijä osoittaakin yht’äkkiä sanansa juuri minulle, niin se paremminkin hätkähdyttää ja herättää pois fantasiamaailmasta kuin antaisi tunteen, että olisin osa maailmaa ja imaisisi minut vielä syvemmälle mukaan.

Farsseissa usein viimeinen vartti käytetään solmimaan kaikki langat nippuun ja selittämään kommellukset, väärinymmärrykset ja valheet sekä näytelmän hahmoille kuin yleisöllekin. Ehkä rajallisen ajan vuoksi Mööpelin palikat ei tätä tehnyt, vaan loppui yllättäen kuin veitsellä leikaten jättäen katsojalle useita avoimia kysymyksiä siitä kuinka neidoille loppuviimein kävikään. Miten he selviävät odottavasta DNA-testistä? Oliko paluu kotiin onnellinen vai väliaikainen? Saiko joku lipaston koottua? Näihin, ja moniin muihin, kysymyksiin saamme tuskin koskaan vastausta.

Väliajan jälkeen meidät heitettiin pari vuosisataa ajassa taaksepäin Aleksis Kiven elämään ja hänen pyrkimykseensä tulla kirjailijaksi aikana jolloin suomenkielistä kirjallisuutta ei vielä ollut. Tarina pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin, mutta siinä on käytetty myös paljon taiteellisia vapauksia mm. lisäämällä joukkoon Kiven kirjojen hahmoja. Se, olivatko hahmot oikeasta elämästä kirjojen sivuille siirtyneitä henkilöitä vai näimmekö Kiven pään sisälle hänen kehittäessään tarinoitaan, jäänee katsojan itsensä päätettäväksi. Mikä tärkeintä tarina ja sen rakenne toimivat eikä asiaa jäänyt katsoessa ihmettelemään. Näytelmän perusilme on hyvin kevyt, vaikka Kiven elämä oli köyhää ja, varsinkin loppuvaiheessa, traagistakin.

Pääosan esittänyt Janne Kulosaari suoriutui roolistaan loistavasti. Aivan alussa hän ei ehkä ollut se mäellä kirmaileva pikku-Aleksis, enkä olisi ymmärtänyt kuinka nuori hahmo siinä vaiheessa oli ellei sitä olisi tekstissä esiin tuotu. Poikien jututkin pyörivät lähinnä naisten ja viinan ympärillä. Mutta iän karttuessa hahmo sai koko ajan enemmän lihaa luiden ympärille. Ulla Huoviala-Kääpä oli Aleksis pojastaan pappia toivova ja huolehtiva äiti sekä myöhemmin Kiveä majoittanut hyvätekijä Charlotta Lönnqvist, joka olisi toivonut heidän suhteen olevan jotain muutakin. Tutkijat ovat tänä päivänäkin erimielisiä siitä, mikä heidän suhteensa laatu on oikeasti ollut. Lauri Heinonen hoiti kaikki muut miesroolit ja Mira Flinkman kaivoi repertuaaristaan, edellisen näytelmän lisäksi, vielä muutaman uuden naishahmon.

Lavastus oli molemmissa esityksissä hyvin minimalistinen. Mööpelin palikoissa muutama pahvilaatikko ja Kivessä yksi puuarkku. Mutta enempää ei tarvittukaan. Varsinkin Kiveen pelkästään Kauppilanmäen ympäristö itsessään oli jo riittävä lavastus. Tunnelmaa lisäsi mukavasti koko henkilökunnan pukeutuminen vanhoihin asuihin ja kuinka Aleksiksen äiti etsiskeli poikaansa jo väliajalla yleisön kahvitellessa. Erikseen täytyy vielä mainita kuinka tyylikäs Kiven juliste mielestäni on. En muista isompienkaan teattereiden luoneen mitään vastaavaa viime vuosina.

Molempien näytelmien käsikirjoittaja/ohjaaja Marko Itkonen osoitti kykenevänsä kirjoittamaan hyvin erilaisia teoksia. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä hän ja muu seurue saa aikaan tulevina vuosina.

 

Mööpelin palikat

Kivi

Taiteen tekeminen ei ole mitään eksaktia tiedettä. Ei myöskään sen kuluttaminen. Pureskellessani näkemääni kotiin ajellessani minusta tuntui, että Kiven erinomaisuus söi Mööpelin palikoiden arvosanaa yhden pykälän verran verrattuna siihen että olisin nähnyt sen ainoana esityksenä.

Onneksi näytelmät esitettiin tässä järjestyksessä, sillä muuten tunnetila olisi siirtynyt aivan väärään suuntaan.

Saadakseen täydet pisteet esityksen pitää joko herättää suuria tunteita tai saada esityksen jälkeen ajattelemaan asioita syvällisemmin tai uudella tavalla. Siihen Kivi ei pystynyt, vaikka muuten oli erinomainen teos.

 

peukkuarvostelupeukku_ok

Aina eturivissä arvio: NO JOO, IHAN JEES

peukkuarvostelu_oikeinhyva

Aina eturivissä arvio: VALLAN MAINIO