Prinsessa 65

By Juha

Cinema-Theatre-Mask-icon

TEATTERI EUROOPPA NELJÄ / KIEVARIN KESÄTEATTERI

Käsikirjoitus: Teijo Eloranta, Antti Tuomas Heikkinen, Kalle Pylvänäinen, Teemu Vesterinen
Ohjaus: Teijo Eloranta
Koreografia: Neija Välilä
Puvustus: Raija Niiniaho
Lavastus ja äänet: Ville-Matti Laine
Rooleissa: Maiju Jokinen, Päivi Pylvänäinen, Neija Välilä, Antti Tuomas Heikkinen, Kalle Pylvänäinen, Teemu Vesterinen
Avustajat: Sara Pitkänen, Tuuli Piltonen, Milla Võsokovski
TE4:n housebändi: Toni Lepistö, Antti Parviainen, Jaakko Tabell ja Kalle Saarelma
Kuva: Valokuvaamo Jiri Halttunen
Ensi-ilta: 20.6.2018

https://www.teatterieurooppanelja.fi/kievarinkesateatteri

“​Kievarin Kesäteatterissa Äänekoskella esitetään Prinsessa 65. Kahdella aikakaudella liikkuva tarina iltamaryhmästä joka treenaa esitystä. Ensimmäinen näytös on parin tunnin päästä, ainoastaan mikään ei ole ihan valmista. Kesänäytelmä nostalgisoi vanhan ajan romantiikkaa. Mutta, mitäs romantiikasta, kun ne hetket aikaisemmin jolloin oli romanttisen hiljaista, täyttää nykyisin puhelinmyyjä. Ja kuten suomalaiseen tapaan kuuluu, kaikki saavat tässä näyttämöteoksessa kahvia juodakseen (myös maidolla ja laktoosittomana, kermasta emme tohdi puhua). Esityksen kruunaa maailman kovin närhi, nimeltään Seppo. Seppo Närhi.

~ Teatteri Eurooppa Neljä ~

 

Jokin aika sitten teatterineuvos Ritva Oksasen kanssa keskustellessani hän suositteli minulle lämpimästi Prinsessa 65 näytelmää, joten pitihän se auton nokka suunnata kohti Äänekoskea. Suositusten lisäksi lämmintä riitti muutenkin. Kyseisenä päivänä elohopea oli kiivennyt mittarissa sellaisiin lukemiin, että usean tunnin ajomatkan aikana olin erittäin kiitollinen toimivasta auton ilmastoinnista. Perillä Kievarin Kesäteatterin katettu katsomo loi suojaa paahteelta, joten tunnelma oli kuuma muttei tuskainen.

Paikallinen seurue on päättänyt järjestää kylällä iltamat 60-70-luvun henkeen. Pomo (Kalle Pylvänäinen) päätyy ensimmäistä kertaa seurueen historiassa palkkaamaan paikalle ihan oikean ohjaajan (Antti Tuomas Heikkinen) hiomaan esityksen kuntoon. Aikaa tähän, ohjaajan kuvitteleman kahden viikon sijaan, kuitenkin on vain kaksi tuntia. Mikään ei ole ihan esityskunnossa eikä asiaa ainakaan helpota se että laulajalta (Maiju Jokinen) menee ääni, tanssijalta (Neija Välilä) nilkka ja lehmätkin muuttuvat hirviksi. Pomon mielestä kuitenkaan missään vaiheessa ei ole mitään ongelmaa ja kaikki järjestyy. Ohjaaja ei ole asiasta välttämättä ihan yhtä vakuuttunut.

Esitys oli mielenkiintoinen sekoitus jatkuvajuonista näytelmää, musikaalia ja sketsiviihdettä. Tunnelma oli kevyen letkeä ja huumoria oli riittävästi yleisön naurattamiseksi. Tosin ylivoimaisesti parhaat naurut keräsi ennen esitystä Teemu Vesterisen vetämä suhteellisen pitkä “laittakaa kännykät kiinni ja vessat löytyy tuolta” informatiivinen osuus.

Näyttelijäsuoritukset olivat kesäteatterimaisella otteella vedettyjä. Pomon hahmo oli hyvä liukas manageri, jonka puheista ei kannata ottaa todeksi puoliakaan, jos sitäkään. Suosikikseni esiintyjäkaartista kuitenkin nousi tanssija Suskia esittänyt Neija Välilä. Vaikka roolihahmo ei ollut mitenkaan mieleenjäävä, niin Välilän lavaolemus oli koko ajan hyvin pirteä. Katsojalle jää sellainen mielikuva, että hän aidosti nauttii esiintymisestä ja roolistaan. Jos joskus perustan oman teatteriseurueen hänen nimensä pääsi sille listalle jonka puhelin soi.

Koska koko esitys periaatteessa koostui tulevan iltaman ohjelmanumeroiden harjoittelusta, olivat hyppäykset segmentistä toiseen ymmärrettävämpiä ja anteeksiannettavampia kuin tavallisessa näytelmässä, joihin lauluja on kirjoitettu mukaan osaksi tarinaa. Mutta ei tässäkään siirtymiä sulavuuden huipentumaksi voi kehua, vaan olivat monessa kohtaa enemmän “lauletaanpas tähän kohtaan tämä kappale” tyylisiä.

Lavastus oli paikalla enemmänkin antamaan suojaa bändille auringolta ja sateelta sekä mahdollisuuden näyttelijöille poistua katsojien silmien alta. Itse näytelmä ei juurikaan lavastusta tai rekvisiittaa tarvinnut vaan olisi voitu periaatteessa esittää vaikka tanssilattialla tai heinäpellolla. Tosin pitää sitä oma arvo antaa paikalle hankitulle vanhalle ja rustiikkiselle Kleinbussille sekä lehmäpuvuissa esiintyneille tanssitytöille, joilla varmasti oli asuissaan ihan riittävän kuuma.

Prinsessa 65 oli hitti samoihin aikoihin kuin minä synnyin, joten varsinaisesti mitään matkaa muistojen poluilla nuoruuteen en odottanut kokevani. Mutta kyllä vanhat ikivihreät minunkin korviin edelleen meneviltä kuulostivat. Pidin myös siitä, että bändi ei ollut pelkästään taustalla jammailevia tyyppejä, vaan heidät oli otettu osaksi näytelmää myös muilla tavoin. Kaiken kruunasi luonnollisesti lopuksi hittinsä esittämään tullut Seppo Närhi.

Ritva Oksanen on uransa aikana todennäköisesti nähnyt tosielämässä kaikki nuo luihut managerit, epätoivoiset ohjaajat ja viime hetkien paniikin, että hän löysi vielä yhden tason huumorista lisää. Itse en ilmeisesti nauttinut aivan yhtä paljon kuin hän, mutta viihdyin kyllä läpi koko esityksen.

 

peukkuarvostelu_hyva

Aina eturivissä arvio: HYVÄÄ VIIHDYKETTÄ