HÄMEENLINNAN TEATTERI
Käsikirjoitus: Anna Krogerus
Ohjaus: Pekka Heikkinen
Lavastussuunnittelu: Marko Karvonen
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Valosuunnittelu: Hannu Suutari
Äänisuunnittelu: Timo Pönni
Koreografia: Tanja Kunnari
Musiikki: Tuula ja Kalle Penttilä
Rooleissa: Aleksi Aromaa, Lotta Huitti, Maiju-Riina Huttunen, Emppu Jurvanen, Katariina Kuisma-Syrjä, Matti Leino, Max Pavlenko, Birgitta Putkonen, Sinikka Salminen, Lasse Sandberg, Jarkko Tiainen, Saimi Penttilä/ Sofia Kynsilehto
Kuvat: Tapio Aulu
Ensi-ilta: 10.2.2018
www.hmlteatteri.fi
“Tragikoominen, tunteita täynnä oleva näytelmä!
Anna Krogeruksen näytelmä tarttuu erääseen nykypäivän kipeimmistä ongelmista, vanhusten hoidon heikkenemiseen. Se näyttää konkreettisesti, kuinka ylhäällä tehdyt linjanvedot vaikuttavat ruohonjuuritasolla. Samalla se on tarkka psykologinen muotokuva ihmisestä, jonka sydämellinen luonne saa hänet antamaan yhä uudestaan periksi toisille. Krogerus tasapainottaa ajankohtaista realismiaan tummanpuhuvalla huumorilla, värikkäällä henkilögallerialla ja vaikuttavilla näyttämöllisillä visioilla.
Lepolan hoitokodissa epävarmuus on arkea; Työsopimukset ovat katkolla, joku joutuu lopulta lähtemään ja yksiköltä vaaditaan jatkuvasti enemmän tehokkuutta. Työvuorot ovat pitkiä ja hoitajat joutuvat sopeutumaan niiden muutoksin. Kiltti ja uhrautuva perushoitaja Ritva kantaa usein muidenkin vastuun. Kehitysvammaisen pojan äitinä hän on joutunut joustamaan ja auttamaan aina muita, itsensä unohtaen. Hänellä riittää empatiaa ja ystävyyttä Lepolan vanhuksille ja pojalleen. Ritvan kohtalo on olla hiljainen hyväksikäytetty, kunnes pinna katkeaa. Kova maailma ei palkitse kilttiä ihmistä.”
~Hämeenlinnan Teatteri~
“Mihin vedetään minun rajat?” kysyy Hämeenlinnan teatterin varmasti ajankohtainen esitys vanhustenhuollon arjesta. Tämä ei ole ainoa kysymys, mikä katsojan mieltä jää askarruttamaan katsomon hämärästä ulos kävellessä.
Kuin ensimmäistä päivää onnistuu tuomaan esiin tuskallisen monta epäkohtaa katsojan pureskeltavaksi olematta silti missään vaiheessa varsinaisesti saarnaava tai raskas katsoa. Henkilökuntaa on aivan liian vähän, budjetit ovat tiukkoja ja työt jatkuu pätkissä määräaikaisesta sopimuksesta toiseen. Jos jatkuvat. Lääkärinkoulutuksen omaava maahanmuuttaja ei saa edes päivän lääkkeitä annostella vaan on kelvollinen vain vessoja siivoamaan. Surullisintahan tässä kaikessa on se, etten tiedä onko tätä edes liioiteltu draaman vuoksi vaan todellisuus voi olla paikoin jopa tarua karumpaa.
Kaikki hahmot ovat aitoja ja mielenkiintoisia. Harvoin näkee laidasta laitaan näin hyvin kirjoitettua hahmokavalkaadia, joista jokainen on selkeästi erilainen tuoden samalla esitykseen oman sanomansa. Varsinkin vanhukset ovat ihania omia persooniaan. Laadukkaan tekstin lisäksi suuri kiitos tästä menee luonnollisesti myös näyttelijöille, joista jokainen hoiti ruutunsa paremmin kuin hyvin. Pääosan Ritva (Katariina Kuisma-Syrjä) kuitenkin koskettaa katsojan sisintä eniten ollen niin kiltti ja suurisydämminen, vaikka elämä tuo hänelle enemmän kuin reilun osuuden vastoinkäymisiä.
Lavastus on perinteinen, mutta suuri ja näyttävä. Se levittäytyy niin laajasti koko lavan leveydelle, että jopa minä joudun tällä kertaa myöntämään ettei eturivin paikka ollut paras mahdollinen. Sienimetsälle kun lähdettiin, niin joutui jopa kurkkimaan olkapään yli tapahtumia.
Ehdin paikalle vasta viimeisenä esityspäivänä, joten suositukseni on vähän myöhässä. Mutta toivottavasti esitys palaisi vielä ohjelmistoon, sillä jokaikisen teineistä vanhuksiin kannattaisi tämä nähdä.
