AURINKOTEATTERI / KANSALLISTEATTERI
Ohjaus ja käsikirjoitus: Juha Mustanoja
Esitysdramaturgia: Outi Lahtinen
Lavastus: Anne Karttunen
Pukusuunnittelu: Noora Salmi
Valosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Musiikki: Juuso Voltti
Äänisuunnittelu: Maura Korhonen
Elokuvaus: Jyri Hakala
Erikoistehosteet: Mats Hästbacka
Naamioinnin suunnittelu: Kaija Heijari
Naamarit: Heini Maarananen
Kuvajaiset: Rasmus Vuori
Ohjaajan assistentti: Michael Panula-Ontto
Tuotanto: Birgit Aittakumpu (Aurinkoteatteri / Universum)
Rooleissa: Sanna Hietala, Paul Holländer, Miko Kivinen, Leea Klemola, Jussi Lehtonen, Karin Pacius, Antti L. J. Pääkkönen, Vilma Putro ja Nora Raikamo
Kuva: Sakari Kiuru
Ensi-ilta: 12.4.2018
www.kansallisteatteri.fi
“Thalia-palkitun Aurinkoteatterin loisteliaan visuaalinen ja anarkistinen näyttämötaide ensimmäistä kertaa Kansallisteatterissa!
Maapallomme on todellisuudessa ontto, ja maapallon ydin on suunnaton möntti tulikuumana hehkuvaa sulaa kultaa. Tämän lämpimän sisäauringon alla elää runsaslukuinen putkiaivoinen kääpiökansa. Päivästä toiseen he harjoittavat kahta mielipuuhaansa, labyrinttimaisten tunneleiden louhimista sekä joukkomarssia. Mutta voi! Kääpiöiden onneen tulee odottamaton särö, ja jäljittäessään tätä virhettä he keksivät vahingossa tieteen.
Tieteen löytäminen johtaa nopeasti holtittomaan kullanvalmistukseen ja sitä myötä täydelliseen katastrofiin: massiiviseen räjähdykseen ja kääpiökansan joukkotuhoon.
Pieni kääpiöryhmä paiskaantuu ihmeen kaupalla valtameren syvyyksiin ja selviytyy katastrofista niukin naukin, mutta ei opi erehdyksestä mitään – holtittomat tieteelliset kokeet vain jatkuvat. Lopullinen tragedia on vain kivenheiton päässä kun kääpiöiden huolestunut suurmanaaja Alvis kutsuu apuun pimeyden voiman, hirmuisen demoni Krakenin, jonka lonkerot ulottuvat tietoisuuden syvimpiin onkaloihin. Kraken tietää että tiede ja koulutus, tieto ja tiede ovat hengenvaarallinen yhdistelmä tavallisen rahvaan käsissä.
Atlantis on traaginen tragedia tieteen ja koulutuksen kaupallistamisesta ja elitisoimisesta. Se käsittelee mustan huumorin keinoin yhteiskunnallisia rakenteita, joiden vuoksi koulutus, tiedonsaanti ja tieteellinen työskentely eivät ole tasapuolisesti kaikkien saatavilla.”
~Kansallisteatteri~
Mitä saadaan kun yhdistetään Jules Verneä, Platonia, Tim Burtonia ja Mel Brooksia lisättynä ripauksella suolaa ja kourallisella terävää yhteiskuntakritiikkiä? Yksi vastaus saattaisi olla Aurinkoteatterin Atlantis.
Kääpiöiden elämä Sooria Mooriassa on yksinkertaista ja onnellista. He elävät vain tässä hetkessä päivien täyttyen mukavasti tunneleiden kaivamisella, rumpujen soittamisella sekä sienien kasvattamisella niin ravinto- kuin viihdekäyttöönkin. Peikot puolestaan sielukkaampina olentoina pitävät huolen perinteistä, historiasta ja tiedon välittymisestä tuleville sukupoville. Maailma on lopultakin valmis ja kaikki on täydellistä. Mutta eräänä päivänä työnjohdollisen egoilun ja epäpätevyyden takia tapahtuu virhe. Tätä virhettä korjatakseen kääpiöt tulevat keksineeksi vahingossa tieteen. Ja rahvaan kansanosan väärissä käsissä tieto on vaarallista.
Putkiaivoisten kääpiöiden pyörimistä ja höpöttelyä ei voinut katsoa hymyilemättä. Alun rumpukoreografia Boleron tahtiin oli mahtava. Voisin kuvitella pelkästään tätä harjoitellessa kuluneen jokunen tunti. Vuorosanojen unohtelua ja muita kommelluksia ammattinäyttelijä kykenee piilottelemaan katsojalta, mutta kuuden rumpalin synkronoidussa koreografiassa kaikki virheet hyppäisivät säälimättä esiin.
Tarina eteni näppärästi sisältäen jatkuvasti herkullisen yllättäviä vuorosanoja peruskaavaa rikkomaan. Peikot toimivat kertojan roolissa pitäen katsojan perillä siitä kuinka Sooria Moorian maailma toimii. Lopun komedian keksiminen sen sijaan oli täysin turha osio ja jäi jotenkin irtonaiseksi kaikesta muusta. Tuntui siltä, että käytettiin 15 minuuttia aikaa vain pohjustaakseen yhtä vitsiä Aurinkoteatterin synnystä.
Lavastusta sen perinteisessä muodossa ei juurikaan ollut. Taustat hoidettiin heijastamalla kuvaa kankaalle ja sen lisäksi lavalla oli muutama kiviä esittävä möhkäle sekä taikagrilli. Ratkaisu oli kuitenkin yllättävän toimiva. Valoja käytettiin monessa kohtaa olennaisena osana lavastusta ja rekvisiittaa lisäämään näyttävyyttä. Asut ja maskeeraus olivat lastenteatterimaisen värikkäitä ja hienoja. Plussaa myös informatiivisesta ja mielenkiintoisesta käsiohjelmasta, jossa huumori ja fakta kietoutuivat toisiinsa samaan tapaan itse esityksen kanssa.
Varsinkin näin koulutuksen alasajoa harrastavan hallituksen aikana on hyvä tuoda esiin teemoja siitä kuinka tiede kuuluu kaikille ja miten koko kansan koulutus ja sivistys on tie parempaan ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. Aurinkoteatteri ei kuitenkaan ole sortunut sormea heristellen asiaa opettamaan, vaan tuovat sen esiin huumorin avulla antaen katsojan itse oivaltaa vakavat teemat taustalla.
Salista poistuessani jouduin jonkin aikaa pohtimaan sanomaa ja kokoamaan ajatuksiani päästäkseni itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä mitä oikeastaan olin esityksestä mieltä. Lopulta pääni sisäisen huutoäänestyksen yksimielinen lopputulos oli…
