TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
Käsikirjoitus: Seija Holma
Ohjaus ja esitysdramaturgia: Samuli Reunanen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Kaisa Rasila
Valosuunnittelu: TJ Mäkinen
Ääni- ja videosuunnittelu: Tero Koivisto
Rooleissa: Maija Lang, Tommi Raitolehto, Mika Honkanen, Janne Kallioniemi, Aimo Räsänen, Saska Pulkkinen, Anniina Ärölä
Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
Ensi-ilta: 10.10.2017
www.ttt-teatteri.fi
“Presidentti ja tyttö on hauska ja vauhdikas esitys, joka ymmärtää hellästi kaikkia henkilöitään. Sen lämpö yllättää ja lumoaa katsojan.
Raikas, villi, liikuttava, huumoria täynnä – esityksen kaikki arviot ovat ilahtuneita ja hyvin positiivisia. Ikääntyvä Urho Kekkonen hoitelee valtakunnan politiikkaa suvereenisti ja suurmiehen ottein, ja on samaan aikaan yksityiselämässään ja naissuhteissaan kykenemätön päätöksiin.
Maarit Tyrkkö kokoaa presidentin kanssa yksityistä Kekkos-arkistoa ja auttaa häntä hänen lukuisten kirjojensa toimittamisessa. Työn kautta he löytävät toisistaan sielunkumppanit. Näytelmä kertoo ajatuksia avartavasti paitsi heidän suhteestaan myös 70-luvun Suomesta. Se on uutta, yksityistä valtiomieshistoriaa.
Läheisten ystävien piiri on pieni mutta virkeä. Näyttämöllä hiihdetään, kalastetaan, syödään, juodaan ja lauletaan. Vapaa-aika luottoystävien seurassa lataa ikääntyvän UKK:n henkisiä paristoja.
Esitys on ehtaa UKK:ta – urhea, kohtuuton ja koskettava. Mutta kuinka käy Kekkoselta rock’n roll? “Olen ajatellut levyttää Finlandia-talossa. Orkesterina soittaa Tasavallan Presidentti”
Lapin tango, Ei kukaan voi purjeitta seilailla, Yö yli pustan varjot heittää, Nälkämaan laulu…esityksen komeat laulut ovat innoittaneet yleisöä jopa laulamaan mukana. Se on sallittua vaan ei vaadittua!
Näytelmä perustuu Maarit Tyrkön teoksiin Tyttö ja nauhuri (WSOY 2014) sekä Presidentti ja toimittaja (WSOY 2016).”
~Tampereen Työväen Teatteri~
“Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…”. Minuun 70-luvun puolivälissä syntyneenä Kekkonen ei ole jättänyt niin suurta jälkeä kuin hieman vanhempaan ikäpolveen, silti nuo ääntenlaskun kaiut soivat minunkin korvissani. Kekkonen oli kiistämättä Mannerheimin ohella Suomen historian suurimpia valtiomiehiä ja hänestä varmasti riittäisi tarinoita roppakaupalla. Ja vaikka Kekkosesta tuskin voi tehdä esitystä ilman viittauksia hänen poliittiseen uraan, Presidentti ja tyttö yrittää kuitenkin hakea esiin enemmän ihmistä valtiomiehen takaa.
Näytelmä seuraa Kekkosen presidenttiyden viimeisiä vuosia vuodesta 1975 lähtien ja hänen suhdettaan Maarit Tyrkköön. Tyrkkö nousi lehtihaastattelijasta Kekkosen kirjojen toimittajaksi ja mukaan niin Lapin hiihtoretkille kuin viinanhuuruisille ulkomaanmatkoillekin dokumentoimaan tapahtumia.
Tommi Raitolehto on aivan erinomainen Kekkonen. Hänen olemuksensa ja kehonkielensä tuo esiin niin uransa huipulla voimansa tunnossa olevan kuin myöhemmin sairauden uuvuttaman presidentin. Lisäksi näimme ystävien kesken humoristisen ja naisasioissa herkemmän, jopa epävarman, miehen. Toimiakseen tämä esitys tarvitsee hyvän Kekkosen ja sellainen meille tarjottiin.
Aina ihana Maija Lang kehittyy lavalla nuoresta toimittajatyttösestä Kekkosen luottoystäväksi ja jopa rakkauden kohteeksi. Janne Kallioniemi esityksen ainoana fiktiivisenä henkilönä edustaa opposition ääntä ja yrittää koko esityksen ajan tuoda esiin vuoden 1973 poikkeuslakia, jolla Kekkosen valtakautta pidennettiin ilman vaaleja. Aimo Räsänen, Mika Honkanen, Saska Pulkkinen ja Anniina Arola hoitivat kaikki muut sen ajan olennaiset henkilöhahmot Kalle Kaiharista Veikko Vennamon ja Ahti Karjalaisen kautta Brezneviin.
Esityksen alussa lavalla ei ole kuin yksinäinen mikrofoni ja rivi valkoista seinää. Mutta valojen, varjojen, äänien, videoprojisoinnin ja joidenkin siirrettävien rekvisiittojen avulla tästä lähtökohdasta luodaan kaikki tarvittavat ympäristöt lentokoneesta Lapin mökkiin. Vaikka tämä ei mikään musikaali ole, niin musiikkia esityksessä on yllättävän paljon ja suuri osa siitä on näyttelijöiden itse esittämää.
Presidentti ja tyttö ei yritä olla mikään historian oppitunti tai tuoda Kekkosesta esiin jotain uutta ja kohahduttavaa. Sen sijaan se on lämmin, hauska ja koskettavakin tarina ikääntyvästä presidentistä ja hänen lähipiiristään. Ja sellaisena se onnistuu olemaan oikein viihdyttävä.
