TAMPEREEN TEATTERI
Alkuperäisteksti Hannu Salama
Ohjaus Juha Luukkonen
Dramatisointi Juha Luukkonen ja Ari-Pekka Lahti
Lavastus Noora Salmi, Saija Raskulla ja Juha Luukkonen
Pukusuunnittelu ja tarpeisto Noora Salmi
Valo- ja äänisuunnittelu Saija Raskulla / jouhikko Pekko Käppi
Laulujen sovitukset Juha Lagström ja työryhmä
Grafiikka ja käsiohjelma Aki Loponen
Tuottaja Richard Katajisto
Rooleissa: Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Riikka Papunen, Hanna Gibson, Jukka Peltola, Juha Lagström, Sakari Tuominen, Satu Turunen, Sami Lanki
Kuvat: Aki Loponen
Ensi-ilta: 27.2.2018
www.tampereenteatteri.fi
“Esitys petturuudesta ja uskollisuudesta
”Siitä se on kiinni ketkä osaa olla veljet keskenään myös neljän seinän sisällä.”Tamperelaisen Teatteri Siperian ja helsinkiläisen Projektori-ryhmän yhteistyössä valmistama uusi näytelmäsovitus Hannu Salaman romaanista Siinä näkijä missä tekijä saa ensi-iltansa 27.2.2018 Frenckell-näyttämöllä.
Kuka ensin petti ja jätti? Kuka kavalsi kenet ja miksi? Pettikö aate vai toveri, vai minä itsekö ne molemmat hylkäsin? Mitä tehdä syyllisyydellä, mistä löytää sovitus? Entä sitten nyt kun kaikki on ohi, aate kuollut ja toverit kuopattu? Kuka tai mikä meitä tänään johtaa ja hallitsee, mistä löytyy nykypäivän solidaarisuus, mistä toisinajattelijat? Mihin Suomi on tänään matkalla?
Siinä näkijä missä tekijä kuvaa maanalaisen vastarintaliikkeen toimintaa Tampereen Pispalassa jatkosodan aikana. Esitys kertoo paitsi kommunistien taistelusta fasistisena pitämäänsä virallista Suomea vastaan, myös laajemmin toisinajattelijoiden vaientamisesta eilen ja tänään. Se kysyy, onko virheistä opittu vai toistaako historia itseään, ja muistuttaa että virallisen totuuden alla on aina toisia totuuksia.
Esitys rakentuu tunnustuksellisten monologien ja tiheän dialogin välisille leikkauksille ja keskenään ristiriitaisten näkökulmien jatkuvalle vaihtelulle. Se on puolustuspuheenvuoro niille, joita ei juhlapuheissa mainita.”
~Tampereen Teatteri~
Ohjaaja Juha Luukkonen yhdessä Teatteri Siperian ja Projektori-ryhmän kanssa olivat kansalaissodan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi päättäneet dramatisoida uudelleen Hannu Salaman kirjan Siinä näkijä missä tekijä. Vaikka teoksessa pääasiassa elettiinkin 40-lukua, niin kansalaissodan haavat olivat edelleen syvät ja Tampere oli hyvin hyvin punainen. Jopa niin punainen, että kirjan ilmestyessä 70-luvun alussa, kommunistit syyttivät Hannu Salamaa heidän maineensa pilaamisesta.
Kirjailija Harri Salminen (Jukka Peltola) aikoo kirjoittaa kirjan kommunistisen vastarintaliikkeen toiminnasta jatkosodan aikana ja samalla tutkiskella itseään ja historiaansa. Hän haastattelee kirjaa varten liikeeseen kuuluneita vanhempiaan (Sakari Tuominen ja Hanna Gibson). Kunnes isän ojentama, petturina pidetyn miehen (Sami Lanki) selvityksenä ja anteeksipyyntönäkin kirjoittama, vihkonen avaa näkymät vuosikymmenten takaiseen Tampereen Pispalaan.
Näyttämöllä on vain kolmeen tasoon asetettuja tuoleja, joista näyttelijät pääsääntöisesti omilta paikoiltaan lausuvat monologejaan ja dialogejaan. Tämä säilyy ydinteemana läpi koko esityksen vaikka liikehdintääkin toki tapahtuu. Perinteisen teatteriesityksen kaltaista interaktiivisuutta näyttelijöiden kesken on silti huomattavasti vähemmän. Teksti on rytmitetty todella tarkasti ja varsinkin monologien vaihto näyttelijältä toiselle tapahtuu jämäkällä iskulla yleensä äänien ja valojen korostamana. Olen muutama vuosi sitten päässyt katsomaan Luukkosen vetämiä toisen näytelmän vapaita harjoituksia ja voisin sen perusteella kuvitella tämän esityksen treeneissä sormien napsuneen.
Näyttelijät tulkitsevat tekstiä hyvin intensiivisesti ja voimakkaasti. Tämän kun yhdistää runsaaseen kiroiluun ja äänekkääseen puheeseen, niin sain hetkellisiä mielleyhtymiä jopa Jouko Turkan ohjauksiin. Alussa kun hahmot eivät olleet tuttuja ja siirryttiin vain nopeasti lyhyestä monologista toiseen, niin tämä kaikki hämmensi. Vähitellen pääsin itsekin rytmiin kiinni ja esitys alkoi avautumaan. Samalla hahmot lähentyivät ja heidän kohtaloistaan alkoi välittämään, vaikka X-sukupolven maailmankatsomuksella en heidän varsinaisia tekoja pystykään hyväksymään.
Nykypäivän Suomeen tehdään hienovaraisia vertauksia ujuttamalla tekstiin mukaan tämän hetken poliitikkojen lausahduksia. Tekijät yrittävät näin herättää kysymyksiä nykysuomen tilasta ja kahtiajakautuvasta suunnasta. Onko historia onnistunut opettamaan meille uudemmille sukupolville mitään?
Äänimaailma oli myös hyvin tarkkaan harkittua lähtien näyttelijöiden voimallisesta äänenkäytöstä jatkuen taustalla lähes koko ajan kuuluviin soittimiin. Suurimman osan aikaa tilaa hallitsivat hieman riitasointuinen jousisoitin, lyömäsoittimien rytmi tai näyttelijöiden itse soittamat akustiset kitarat. Vaikka ääniin ei olisi kiinnittänyt huomiota, varsinkin jousisoittimen erikoinen soundi ja sävelkulku alitajuisesti epäilemättä aiheuttivat katsojissa jonkinlaisen tiedostamattoman psykologisen reaktion. Ahdistuneisuutta tai hermostuneisuutta tai muunlaista tarkemmin kuvailematonta epämiellyttävää olotilaa. Tämä täydensi hyvin lavan visuaalisuutta ja tapahtumia. Varsinkin kuulustelukohtaukset olivat yksinkertaisuudestaan huolimatta sekä visuaalisesti että ääniltään vaikuttavia.
Muutamaan väliin oli kudottu näyttelijöille laulettavaksi jokunen biisikin Lennonin Working class herosta Manic Street Preachersin If you tolerate this your children will be nextiin. Kun 1918 Teatteri taistelussa – näytelmän arviossa kehuin näytöksen jälkeen ulko-ovella esitetyn Finlandian kruunanneen elämyksen, niin Siinä näkijä missä tekijä tuplasi panokset ja Finlandiaa kuultiin sekä esityksen alussa että lopussa.
Minun oli hyvin vaikea päättää miten suhtaudun näkemääni. Arvostelupeukaloni pyörivät kaikkiin mahdollisiin asentoihin useaan kertaan. Luukkonen tuntuu tekevän asiat vahvan visionsa voimalla, jonka hyvyydestä en ole aina ollut välttämättä samaa mieltä, eikä hän tee asioita katsojalle helpolla tavalla. Nytkin esitys tuli säälimättä iholle koko ajan ja lopulta kaivautui sen alle. Hän tuntuu noudattavan taiteen yhtä tärkeää perustaa eli vihatkaa tai rakastakaa kunhan ette pidä mitäänsanomattomana.
Tätä minä lopulta päätin rakastaa.
