Täällä Pohjantähden alla 1 & 2

By Juha

logo_teatteri

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI

Alkuperäiskäsikirjoitus: Väinö Linna
Dramatisointi: Ari- Pekka Lahti
Ohjaus: Juha Malmivaara
Koreografia: Panu Varstala
Päärooleissa: Hiski Grönstrand, Jori, Halttunen, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari, Jarkko Lahti
Kuvat: Robert Seger
Ensi-ilta:
OSA 1  5.10.2017
OSA 2  15.11.2017
Traileri:
OSA 1
youtube
OSA 2
youtube
www.lahdenkaupunginteatteri.fi

“Kuu on torpparin aurinko

Täällä Pohjantähden alla -teoksen ensimmäisessä osassa keskitytään seuraamaan Suomen valtion itsenäistymisvaiheita 1880-luvulta vuoteen 1918. Näitä vaiheita kuvataan Jussi ja Alma Koskelan perheen sekä Pentinkulman kylän silmin. Ensimmäinen osa on kertomus kahtiajaosta, uhrauksista ja koettelemuksista, jotka kohtasivat Suomen kansan syviä rivejä ennen maamme itsenäistymistä. Suomi julistautuu itsenäiseksi, Akseli ja Elina perustavat myös oman perheensä, mutta juopa torppareiden ja isäntien välillä syvenee.

Mäensyrjäkansan kärsimystie

Täällä Pohjantähden alla -teoksen toisessa osassa seurataan itsenäisen Suomen alkutaivalta vuosien 1918 – 1951 välillä.

Akseli Koskela selviää Hennalan vankileirin koettelemuksista ja palaa lopulta kotiin Koskelaan. Yhdessä Elinan kanssa hän pyrkii rakentamaan lapsillensa parempaa tulevaisuutta, mutta vanha katkeruus isäntien ja torpparien välillä nostaa päätään mm. Lapuan liikkeen vaikutuspiirin kasvaessa. 
Vuonna 1939 syttyy talvisota. Akselin ja Elinan lapset, Vilho, Eero ja Voitto joutuvat rintamalle.

Toinen osa on tarina niistä Pentinkulman ihmisistä, joille annettiin niin kovin vähän ja jotka joutuivat Isänmaan niin vaatiessa panemaan peliin koko elämänsä.”

~Lahden Kaupunginteatteri~

 

Lahden Kaupunginteatteri yllätti minut totaalisesti.

Täällä Pohjantähden alla“-näytelmän kerrontaan oli sekoitettu vahvasti mukaan nykyteatteria ja modernin tanssin muotoja. Erinomaisen rohkea valinta! Kun ensimmäinen koreografia lähti liikkeelle, spontaani ajatukseni oli “VOI EI! Toivottavasti tästä ei olla tehty mitään liian taiteellista, muuten tulee pitkät kuusi tuntia…”. Onneksi alkujärkytyksestä selvittyäni aloin pitämään siitä mitä lavalla näin. Väinö Linnan teksti ja tarina on niin voimakas, että se imaisee mukaansa kaikissa esitysmuodoissa. Koreografiasta tuli hyvin nopeasti merkittävä osa esityksen tunnelmaa ja vain ajoittain se tuntui turhalta tai päälleliimatulta.

Maiju_Saarinen,_Liisa_Loponen,_Tapani_Kalliomaki.jpg

Näytelmät käsittelevät kirjan tärkeimmät tapahtumat. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Sitten torppa. Kohta tanssittiin jo Akselin ja Elinan häitä. Suurin osan ajasta käytettiin kuitenkin kansalaissodan syntyyn ja sen jälkipyykkiin. Se oli myös näytelmien väkevin ja mielenkiintoisin osa. Lopussa ehdittiin vielä sotimaan talvi- ja jatkosodassakin. Rankoista teemoista huolimatta verellä tai väkivallalla ei kuitenkaan missään vaiheessa herkuteltu.

Kaikki Väinö Linnansa jossain muodossa lukeneet/nähneet/kuulleet tietävät, että tarina ei ole mikään kepeä komedia. Pentinkulman väki siirtyy vaikeudesta ja tragediasta toiseen selviten niistä vain päättäväisyydellä ja kovalla työllä. Intensiteetti on koko ajan korkealla ja katsojalle ei juurikaan anneta palautumisaikaa. Pientä huumoria ohjaaja on väliin ripotellut, mutta ilon hetkiä on todella harvassa. Liiankin harvassa. Kaikkea tuskaa tasapainottamaan olisi voinut tarjota edes vähän kauemmin esimerkiksi Akselin ja Elinan rakastumista ja alun onnea. Toinen osa myös menettää hieman ensimmäisen osan jämäkkyydestä.

Saana_Hyvarinen,_Jarkko_Lahti,_Hiski_Gronstrand,_Mikko_Porhola,_Jari-Pekka_Rautiainen,_Paavo_Kaariainen,_Anna_Pitkamaki.jpg

Näyttelijöistä suurimman vaikutuksen teki Aki Raiskion Jussi. Suomalaisen torpparin henki kiteytyi hänen jäyhään ja periksiantamattomaan roolisuoritukseen. Hienona yksityiskohtana Jussi tuntui kuokkivan suota näyttämön takaosassa sitkeästi koko ajan tapahtui maailmassa ympärillä mitä tahansa. Tapani Kalliomäen Akseli oli suoraselkäinen ja vahva alusta loppuun. Liisa Loponen liukui taidokkaasti nuoresta Elinasta torpparin vaimoksi sekä lopuksi elämän väsyttämäksi vanhaksi emännäksi. Muutos tapahtui katsojan silmien alla vähitellen pienin nyanssein käytännössä huomaamatta. Myös pastorin vaimo Ellen (Laura Huhtamaa) vahvana valkoisen puolen voimana jäi mieleen.

Pohjantahti_ensemble.jpg

Lahden Kaupunginteatterin lavastukset yleensä ihastuttavat minua. Tällä kertaa Minna Välimäen lavastus ei ollut varsinaisesti näyttävä, mutta sopi hyvin teoksen henkeen. Näyttämön taustalla oli suo, katossa roikkuivat puun juuret kuin kattokruunut symboloimassa kai suomalaisuuden maasta ja metsästä periytyviä juuria. Etualalla oli pari korkeaa puurakennelmaa ajamassa talojen virkaa. Hennalan vankileiri oli rautalankahäkki (kuva yläpuolella). Muuten lav Hannu Kellan musiikki oli ajoittain todella päällekäyvää, mutta pääosin haitarilla, torvella tai harmonilla näyttämöllä soitettua. Työväen laulut raikuivat näyttelijöiden laulamina niin paatoksella, että meni kylmät väreet selkää pitkin jopa tällaisella Kokoomuksen äänestäjällä.

Näytelmän nettisivuilla sanotaan, että teokset ovat itsenäiset ja ne voi katsoa yhdessä tai erikseen. Mutta kyllä minusta ne pitää katsoa yhdessä. Ja jos aikataulu ja istumalihakset mahdollistavat, niin mieluiten vielä näin peräkkäin samana päivänä kuten minä tein.

Varauksetta en uskalla tätä kaikille suositella, sillä jotkut varmasti haluaisivat nähdä perinteisemmän version. Mutta minä pidin. Jopa niin paljon, että liikutuin.

“Ja vain Pohjantähden nähden, itken vuokses kyyneleen.”

OSA 1

OSA 2

arvostelu_oikeinhyva

Aina eturivissä arvio: VALLAN MAINIO

arvostelu_hyva

Aina eturivissä arvio: HYVÄÄ VIIHDYKETTÄ