Mudbound

By Juha

1024px-Clapboard.svg

Alkuperäinen nimi: Mudbound
Ohjaaja: Dee Rees
Pääosissa: Carey Mulligan, Jason Clarke, Mary J. Blige, Garret Hedlund, Jontahan Banks, Jason Mitchell, Rob Morgan
Suomen ensi-ilta: 2017
Ikäraja: R
Kesto: 2 t 15 min
Traileri:
youtube

“Kaksi missisippiläistä sukua – musta ja valkoinen – kohtaa toisen maailmansodan aikaisen maailman kovuuden ennakkoluulojen, maanviljelyn ja ystävyyssuhteiden kautta.”
~Netflix~

4 Oscar ehdokkuutta (naissivuosa, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, laulu), joten tuskin tämä täysin huono voi olla (ajattelen muistellen samalla viime vuonna parhaan elokuvan Oscarin voittanutta Moonlightia, jota lähes vihasin). Mukava nähdä, että Netflixin tuotanto kelpaa nykyään akatemiallekin.

Tässä elokuvassa ihminen on taas ihmiselle ihminen (enkä puhu nyt inhimillisyydestä). Elokuva sijoittuu toisen maailmansodan aikaisen Missisipin maaseudulle, jossa rasismi on edelleen hyväksyttyä arkipäivää. Mustat istuvat omilla penkkiriveillään bussin takaosassa, kaikki liikkeet eivät heitä palvele ja jos palvelevatkin, niin kulkea pitää takaoven kautta ja KKK-liike on vielä hengissä. Eikä naisilla asiat ole juuri sen paremmin. Heidän tehtävä on totella miestään ja tehdä lapsia. Mutta ei se ole helppoa valkoisilla miehilläkään. He, ketkä eivät ole sotimassa, yrittävät repiä elantoaan maasta, jota sateet pieksevät ja muuttavat viljelyskelvottomaksi.

Ensimmäinen puolisko elokuvasta etenee hitaasti ja oikeastaan vain tutustutaan hahmoihin ja aikakauteen. Mielenkiintoiseksi tarina muuttuu siinä vaiheessa, kun sota loppuu ja sotilaat palaavat monen vuoden jälkeen takaisin kotiin. Sota muuttaa ihmistä ja maailmankatsomusta. Ronsel Jackson (Jason Mitchell) ja Jamie McAllan (Garret Hedlund), musta ja valkoinen, ystävystyvät sodan jälkeen. Tämä aiheuttaa paheennusta molemmin puolin vanhoillisten riveissä. Varsinkin Jamien isä (Jonathan Banks) ei voi tilannetta sietää. Ronsel puolestaan ei ole enää valmis taipumaan takaisin vanhaan rasistiseen maailmaan taisteltuaan vapaan maailman puolesta.

Tarina on kirjoitettu, kuvattu ja näytelty karun yksinkertaistetusti ja kauniisti. Hahmot ovat samaan aikaan oman aikakautensa muotin mukaan eläviä kuin myös elämänsä kanssa kipuilevia. Osalle se tarkoittaa hukuttautumista viinaan, osa sulkee asiat sisälleen, osa unelmoi paremmasta huomisesta, osa antaa myrskyn sisällään näkyä myös ulos.

Hyvä elokuva, joka onnistui koskettamaan ja pohtimaan jälleen kerran maailman pahuutta mutta myös hyvyyden pilkahduksia ja toivetta paremmasta. Siitä huolimatta, ja vaikka en suurinta osaa ehdokkaista ole nähnyt, en ennusta kultaisia miespatsaita. Päinvastoin hämmästelen miten Mary J. Blige on edes päässyt ehdolle naissivuosasta, sillä ei hän esitä mitään ihmeellistä. Pliisuin hahmo koko elokuvassa.

Kyllä tähän Netflixin tilaajien kannattaa osa latauskaistastaan käyttää.

arvostelu_oikeinhyva

Aina eturivissä arvio: VALLAN MAINIO